Kohta menen, avaan television ja katson vapaaehtoisesti jotain, mikä saa minut jälleen kerran onnettomaksi.

(Olin juhlimassa sukulaispojan synttäreitä enkä ehtinyt katsomaan Heartbeatia. Ja eilinenkin jakso oli kamala. Uusin taas last.fm:n profiiliani koska kaikenmaailman random-turkkilaisten kaveripyynnöt ottavat hermoille. Kirjoitin sinne falling in love with fictional characters, ja olen miettinyt ainakin viikon ja kauemminkin, että kumpi on jonkun tv-sarjan katsomisen kannalta parempi - se, että spoilaa itsensä ja pystyy ainakin yrittämään varautumista hankaliin asioihin (hyvin onnistui...) vai se, että ei spoilaa itseään ja järkyttyy kaikesta koska hankalat asiat pääsivät yllättämään. Ja mulla on ollut viikkotolkulla aikaa ajatella tätä enkä vieläkään ole valmis.)

Otteita siitä, ettei Seljalla todellakaan ole oikeita ongelmia (tai elämää), koska se voi angstata viikkokaupalla jonkun fiktiivisen ihmisen lähdön takia.