Eilen oli se kuuluisa pelottava kamala epäonnen päivä, enkä muistanut sitä ennen kuin illalla melkein kahdentoista aikaan, eikä se vaikuttanut päivääni mitenkään. Museoviikon jälkeen eilen tuntui siltä että olisi oikeasti ollut elossa, eikä illalla tahtonut enää uskoa, että aamu oli samaa päivää ollutkaan.

Äiti lähti mansikkamaalle, minä olin fiksu ja vastuuntuntoinen ja kävin pankissa. Minäkin menin mansikkamaalle, mutta ei siellä minulle ollut mitään tekemistä. Sain kyydin mummolaan ja serkun kanssa pujoteltiin paimenlankojen alitse rantaan ja lähdettiin veneellä järvelle. En ollut soutanut ainakaan vuoteen, en ehkä kahteenkaan, ja kysyin miksi. Ensin mentiin katsomaan löydettäisiinkö vastarannalta vasikoita. En olisi halunnut astua mutaiseen rantaveteen, mutta sitten hyppäsin veneestä pois, ja mentiin metsän läpi toiselle pellolle. Vasikat olivat siellä ja osa ei ollut arkoja, ne tulivat nuolemaan kättä ja olivat niin ihania kuin vain voivat olla. Kerättiin sieniä joka sormelle, naurettiin mökkivuokralaisille kun ne kiljui ja ryömittiin matalan piikkilangan ali. Ajattelin, että kohta minä olen liian vanha ja serkusta tulee nuorisoa ja sitten se ei enää lähde kanssani järvelle ja sitten vanhojen hyvien aikojen aurinkoiset kesät maalla ovat ikuisesti takana, ja vaikka aina välillä haluaisin pois täältä korvesta, en haluaisi kaiken loppuvan noin.

Soudettiin lisää, väistettiin verkkoja ja serkku souti väärästä päästä venettä. Käytiin sukulaisten mökillä kylässä ja sitten soudettiin takaisin mummolaan (vaikka en tiedä voiko sitä vielä mummolaksi sanoa). Serkku pudotteli muovista jänistä järveen ja piti pysäyttää ja huovata takaisin ja sitten ottaa taas vauhtia.

Syötiin kesäruokaa, perunoita ja salaattia ja muikkuja, ja vaikka minä en erityisesti pidäkään mistään noista, söin silti ja hymyilin vähäsen. Olin luvannut siivota keittiön kaapit, ja siivosimme ne serkun kanssa. Siivoaminen sujuu ärsyyntyneenä paljon paremmin, joten sai taas muutama ihminen kuunnella huutoani.

Illalla oli taas näytelmä ja yksi porukasta alkoi miettiä, että kyllä meillä sitten on hyvä henki tässä porukassa. En ole ihan varma siitä, mitä hyvä henki ryhmässä on, kun siitä on aika vähän kokemusta. En sillä, että meillä olisi huono henki, se saattoi olla hyväkin. Näytelmä ainakin itsessään meni paremminkin kun juhannuksena. Sain taas kamalasti kehuja kun lauloin Jane Doen ja My Immortalin, ja vaikka osa varmasti kehuu pelkästä kohteliaisuudesta, olen jo tullut siihen tulokseen, että eivät ihmiset tulisi minulle sanomaan pitäneensä soittamisestani/laulamisestani jos eivät siitä pitäisi.

Pummasin ilmaisen mehun ja makkaran, ja sitten leikittiin hippaa ja peiliä ja riideltiin karkeista. Viimeistä kohtaa lukuunottamatta ei uskoisi epäonnen päiväksi. Se on enemmän tänään, sillä vaikka minun kuinka piti päästä Finnconiin, en sitten päässytkään. Sataa, ja isä on jossain juhlissa ja kaveri on loukkaantunut minulle ja minä en edelleenkään saa mitään aikaiseksi. Tosin kirjoitin mielestäni ihan kohtuujärkevän peliviestin juuri äsken.