Kuten eilen jo mainostin, minulla oli tänään töitä. Kyseessä oli siis tuollainen Kurkistus maalle -päivä, jossa sitten hengasin myyjätyttönä kahviossa. Parasta kaikessa oli tietysti kostyymi: pitkä hame, viitta, hartiahuivi ja hattu! Ja pisamia naamassa. Korvasin siis sitä, etten muka voi enää mennä virpomaan kun olen tällainen ylivanha. Oli mukavaa, ja sain kohtuulliset määrät syömistä palkakseni *wirn* Pitäisi varmaan laittaa kuva tästä upeasta ulkomuodosta, mutta en minä ole niitä vielä jaksanut kamerasta siirtää. Tuskin jaksankaan ihan lähiaikoina - eihän sen jutunkaan tarvitse olla kirjoitettu kuin vasta joskus kuun lopussa.

Otin sivupohjaksi Unikissan ihanaisen Keijukirjan. Tämä on todella nätti, vaikkakaan en uskalla luvata sen pysyvyyttä. Minulla on tähtäimessä - ei enempää eikä vähempää - kuin onnistua kirjoittamaan oma, toimiva leiska. Olisi edes kerran elämässä jotain hyötyä siitä html:n opiskelusta ysillä.. Sivut piti tehdä, mutta eihän niitä tietysti mihinkään laitettu [22]. Kauhean masentavaa.

Enkä mä osaa kirjoittaa kiinnostavasti *jupinaa*

Suihkussa varpaita kipristeli. Niitä paleli päivällä, niinkuin paleli sormiakin. Muuten ei ollut kylmä, vaikka eiväthän ne muut sitä uskoneet. Minulla vain on ikuisesti huono ääreisverenkierto. Sitten ei enää palellut, mutta lämmin vesi paljastaa enemmän kuin voisi uskoakaan.