Tänään oli ensimmäinen virallinen päivä yliopistoilua. Viime viikosta meni puolet kaupungilla pyöriessä ja erinäisissä Resonanssin, fysiikan ainejärjestön, tilaisuuksissa joissa tuli huomattua että ilmeisesti aika kivaan porukkaan olen päätynyt, toivottavasti tutustumisessa ei nyt mene niin kauan kuin lukiossa. Olen nyt tosin ehkä ihan pikkuisen vähemmän ujo kuin silloin, kukaan ei tunne ennestään ja luulen että se aika voisi pikkuisen lyhentyä. Huomenna menen sinne takaisin, sitten onkin taas perjantai (vastahan se oli! hämää kun luulen olleeni viikonlopun kotona vaikka oikeasti olin siellä sunnuntaista tiistaihin), viikonloppua ei lasketa, maanantaina on avajaiset ja tiistaina jo ekat luennot, oikeasti, johan tässä on odotettukin.

Helsingissä oleminen tuntuu yllättävän kotoisalta, ehkä olen hyvin sopeutuvainen ihminen, mutta muiden muuttokriiseilystä lukiessa on tullut outo olo - minä vain pakkasin kamat autoon, tulin tänne, purin ne ja menin nukkumaan. Olen opiskellut joukkoliikennettä ja löydän joihinkin paikkoihin jo ihan itsenäisesti. Okei, pyykkitupaa en ole vieläkään jaksanut etsiä kun vein nyt pyykit mukanani kotiin, ja ruokahuoltokin on mitä on, strategia on syödä yliopistolla mahdollisimman paljon ja täällä elää jollain jogurtilla. Mikron puuttuminen hankaloittaa elämää huomattavasti ja olin kotona ihan onnessani kun pääsin tekemään lämpimiä voileipiä, ja pikkuhiljaa alan kaipailla ihan kunnon ruokaa, UniCafe-lounaista huolimatta. Tiskaaminen vaan on vähän ärsyttävä velvollisuus, varsinkin kun kämppis näköjään jättää tiskialtaan sen verran sotkuiseksi, ettei siinä tee mieli omia astioitaan pestä ja toisaalta ei huvittaisi koko ajan olla siivoamassa toisten jälkiä.

Kohta pakko mennä nukkumaan että herään huomenna tarpeeksi ajoissa. Meillä on ilmeisesti enemmänkin jotain tuutorihässäkkää huomenna, kun tänään meidän ryhmän (mahdollisesti tulevien geofyysikkojen) tuutorit päättivät että meillä on ollut niin pitkä päivä että tehdään vaan ihan pikainen kierros ja jatketaan huomenna. Jeejee :D

Ja tänään kuuntelussa Sarah McLachlania.