Toinen tai tietyllä tavalla ensimmäinen koulupäivä takana. Menin filosofiantunnille, vaikken ollut erityisen kiinnostunut, en ollut ilmoittautunut kurssille, enkä edelleenkään aio ostaa kirjaa. Oli liian kuuma ja päätä särki, mutta toisaalta tuli naurettuakin, eikä välttämättä niiden ihmisten kanssa, joita veikkaisi ensimmäisenä. Ajattelin että olisi kamalaa olla samassa pienessä ryhmässä melkein koko ajan, mutta siellä olikin hauskempaa kuin muistinkaan, ja meitä jopa kiellettiin vaihtamasta lyhyelle matikalle, mikä oli uutta ja ihmeellistä. Onhan se tietysti vähän omituista viettää päivästään neljä tuntia erään opettajan entisessä asunnossa, mutta kai siihenkin tottuu. Idiootit soutavat jarruttamatta mutkissa, ehkä. Mutta luova kirjoittaminen jäi kai sitten haaveeksi, ehkä sinne ei itseään pysty järjestämään ensi vuonnakaan. Musiikkidiplomikin jotenkin loksahti eilen illalla kohdalleen, ehkä leikkaan kynnet piankin ja soitan taas. Ja englannin sijaisopettaja kysyi, että muistaako joku Katen kappaletta Wuthering Heights, se oli joskus seitkytluvulla. Minä ehkä osaan sen laulaakin, mutta toki me kaikki muistamme seitsemänkymmentäluvun kuin eilisen päivän. Hymyilyttääkin.

Miksi toiset eivät vain voi tajuta, ettei kaikkea ehdi tekemään siinä silmänräpäyksessä?