Olen tänään tehnyt monipuolisemmin hyödyllisiä asioita kuin koko kesänä. Olen kyllä ollut ehkä hyödyllinen töissä tai heinässä, mutta se oli lähinnä opastamista ja ajamista. Tänään olen jo vahannut auton (tai oikeammin pyyhkinyt vahat pois autosta), pessyt maton ja leiponut marjapiirakan.

Olen myös kärsinyt tästä kuumasta, mittari näyttää yli hellelukemia, ja sen takia minä alunperin painuin sinne autotalliinkin. Kylpyhuoneen lattialla olisi toki viileää, voisi valua siinä ja olla epätoivoinen, mutta löysin sitten ulkoa, kuivuvien mattojen varjosta ihanan paikan, johon levitin piknikviltin, toin tyynyn ja kuuntelin YleX iltapäivää. Tapailin pianolla sointuja ja lauloin latinaksi jumalanpalveluslauluja.

Risingissa pystyy näköjään kasaamaan oman kirjahyllyn. Kauhean vaivalloista puuhaa, kun ei osaa arvostella edes Pottereita, saati sitten jotain, minkä on lukenut vuonna miekka ja kirves.

Helle sulatti aivot.