Ensimmäinen kouluviikko takana, ja minä olen jo hyvää vauhtia tekemässä äidinkielen kirjatyötä – sitä, mikä yleensä aina jätetään viime tinkaan ainakin kirjoittamisen suhteen. Tällä hetkellä uskoisin jopa saavani jotakin ajatuksia kokoon, vaikka sitten sen, että viimeksi tänään mietin radionapit korvissa heiluessani kirveen kanssa tuohenpalasten kimpussa, miten paljon muistutammekaan medialla itsensä turruttavaa kansaa Fahrenheit 451:ssä. Tosin toivottavasti en ole vielä aivan hukassa, kun vielä ajattelen sitä.

Olen tämän päivän aikana pelannut kahta eri Harry Potteria kahdella eri konsolilla, mikä on minun tilanteessani vähintäänkin poikkeuksellista. Tosin toisen hakkaaminen tunnin ajan meni aivan harakoille kun sitä ei pystynyt tallentamaan. Raivoa.

Kyläilin Haru-chanilla, ja tuli tehtyä vaikka mitä. Täytin yhden elokuvasivistysaukon Forrest Gumpilla, ja Haru-chanin brittihuumoritietoisuus laajeni kattamaan myös Ministerin. Olin revetä riemusta kun luin, että tosiaankin maanantaina tulee tunnin mittainen spesiaali ja sitten alkaa Yes PM !

Tajusin kaipaavani jonnekin kallioiselle merenrannalle, vaikka en ole eläissäni käynyt mitenkään kovin lähellä merta. Haru-chan näytti minulle kallion tuuliselta järvenrannalta ja minä vietin jälleen yhden onnellisen hetken antaessani tuulen kieputtaa hiuksia minne mieli. Olen jostain syystä aina nauttinut viiman viedessä hiuksia, ja tuulessa tekee mieli aina avata hiukset.

Etelästä pohjoiseen -sarjan viimeinen jakso alkaa kauniine musiikkeineen samalla kun kirjoitan näitä sanoja, joten lähden katsomaan sitä.