Lomastakaan on jäljellä enää 12 päivää ja tavallaan minä jo kaipaan kouluun, vaikka se onkin oikeastaan aika vastenmielinen ajatus. Mutta olen jo alkanut kyllästyä olemaan kotona kuuntelemassa jatkuvaa syyllistämistä siitä, etten nyt lähde marjametsään tai siivoa tai tee sitä tai tee tätä. Olen sitten vaikka huono ihminen, ihan miten vain.

Koulunaloituskirje (Tervetuloa opiskelemaan... lähettävät sen saman näköjään kaikille) saapui eilen kurssitarjottimineen. Koska minulla ei muutakaan elämää ole, tein lukujärjestykset illalla saavuttuani kotiin kyläilemästä. Virnuilin koko automatkan yhdelle yksityiskohdalla kurssitarjottimessa ja tuleva vuosi näyttikin ihan mukavalta... kunnes tullaan neljänteen jaksoon ja huomataan, että hei, Steelillähän onkin nyt kymmenen tuntia matikkaa viikossa. Periaatteessa minulla ei ole mitään matematiikkaa vastaan, mutta liika alkaa olla jo liikaa, ja meillä on sen verran hermostuttava opettaja, ettei siitä varmastikaan mitään ruusuilla tanssimista tule. Aloin tosin miettiä, että kumpi olisikaan kamalampaa, se, että ko. opettaja opettaa matikkaa, vaiko se, että ko. opettaja ei opettaisi matikkaa. Tuntuu, että laadullisesti opetus pääsee enää vain alaspäin, mutta meidän fysiikanopettajan tunneilla on paljon kivempaa, kun ei tarvitse sydän kurkussa pelätä sitä, että mitä jos se kysyy jotain ihan käsittämätöntä tai sitä, ettei osaa.

Pitää mennä referoimaan Húrinin lapsia... ilman kirjaa :D