Alkoi uusi jakso tanssiharkoilla pyörivällä kantalapulla tylsällä humpalla. Kaksi eri kurssia matikkaa ja ollaan kuulemma historiallisia kun koko porukka tuli syventävällekin. Tässä jaksossa alkaa lisäksi äidinkieli ja uskonto, jotka eivät lainkaan innostaisi, biologia on ihan ok ja englannin puhekurssi voi olla ihan kiinnostavakin. Saatiin matikankokeet ja olihan se 9½ vähän alakanttiin ainakin viimeisimpiin kahteen kurssiin verrattuna, varsinkin kun tällä kertaa sekä OKo että herra J saivat 35/36 ja minä vain 33. Toisaalta jotenkin tykkäsin kauheasti niistä matikantunneista kun vain vaihdettiin kirjaa ja jatkettiin ilman välituntia ("Virhe! Kaksi tuntia tyrimistä!") ja ehkä mä olen elossa vielä jakson lopussakin.

Olen ihan rakastunut siihen, että pahiksesta ei tule heti sellaista niljakasta fiilistä vaan pikemminkin päinvastainen, tekisi mieli melkein kiljua kun näkee sen. Kävin tänään melkein hetken mielijohteesta otattamassa ne kuvat ajokorttia varten ja onneksi olin henkisesti valmistautunut siihen, että passikuvat eivät koskaan ikinä näytä kenelläkään hyvältä. Tosin mulla on niitä joka tapauksessa liian vähän ja tasan minun tuurillani niiden pirun kuvien minimikorkeudesta puuttuu tietysti milli ja se niistäkin rahoista sitten, jatkuvasti mieli pahenee enemmän ja enemmän kun mun olisi pitänyt saada kolme kuvaa mutta sain vain kaksi, ja minun on todellakin tarpeeksi vaikea jo mennä itsekseni sinne puhumattakaan sitten siitä että alkaisin kysellä tai valittaa. Miksi ei voisi olla sellainen reipas itsenäinen itsevarma ihminen jollaista kaikki ihailevat.

Tekisi mieli vain katsoa taas jotain Vikatikkiä vaikka jatkuva katsominen ei ehkä ole sitä fiksuinta tuoreuden kannalta, mutta oikeasti mun pitäisi tehdä testihiha tai jotain muuta yhtä järkevää. Mutta kun tuli niin järjettömän paha mieli. Onneksi nti A sattui olemaan mesessä niin pääsin purkamaan angstiani.