Päivän antia:

Ilmavoimien soittokunta: eräät luokkalaiseni (minua ja Harua ei sitten lasketa) vetivät valssia katsomossa. Ja se pianistiäijä on jo aivan legenda ^^

Matikka: Opettaja kirjoittaa taululle todennäköisyyksiä kombinatoriikan avulla. Totesimme, että Keijo olisi kyllä kirjoittanut -riikan punaisella värillä, hänellä on kyllä usein tapana erotella sanojen osia, esimerkiksi kokonaisheijastus. Sitten mm. hra N alkoi puhua siitä, miten Keijo aina sekoittaa itsensä kun alkaa puhua jostain ihan randomista asiasta. Matikanopettaja pohti että eihän meillä sitten.
Hra N: No niin, mutta täällä sinne asian sivuun päädytään jotain selkeää reittiä.

Jostain syystä todennäköisyyskurssilla onnistumme usein omia aikojamme päätymään logiikan merkintöihin, ja sitten osa porukkaa ihmettelee, että enhän minä ole tuollaista kurssia käynyt. Minäkin muistan logiikan kokeesta sen ikkunan takana kiljumassa käyneen äijän ja toki hieman asiaakin. Me harrastamme silloin tällöin myöskin jotain ihme MAA11-läppää:
Hra OKo: Tosi mukava kurssi oli. Modulo kymmenen.

Kemiassa Haru kiskaisi yhtäkkiä Hra H:n läppärin johdon seinästä. Yleensä moisesta ei tietenkään seuraisi mitään radikaalia, mutta Hra H:n akku on sökönä eikä hän ole kai vieläkään saanut uutta.
Lisäksi Keijo selitti puolisen tuntia ensimmäistä taululle tullutta tehtävää, jossa ei kaiken kukkuraksi edes ollut mitään kovin erikoista.

Mutta ei tämä päivä ole tähän mennessä kovin kaksisesti mennyt. Aamulla unohdin (!) syödä ja lähdin kouluun yhden suklaakonvehdin ja maitolasillisen voimilla. Jo yhdeksän aikaan oli aika kohtuullinen nälkä kun olin nuokin syönyt jo joskus seitsemän kieppeillä. Minun piti lisäksi ajastaa Heartbeatin ja Vikatikin uusinnat boksille, mutta ohjelmaopas mokoma ei näyttänytkään niitä, joten minun piti viittä minuuttia ennen lähtöaikaa alkaa opiskella manuaalista ajastusta.

Lisäksi tänään tihuuttaa vettä, ja minun pitäisi vielä jaksaa kävellä illalla pimeässä soittamaan ja takaisin. Ja kärsin kasvavaa wanhojentanssiahdistusta ja paniikkia. Puhuttiin siitäkin, mutta ei päästy mihinkään järkevään tulokseen.

Ja otsikon lainaus on btw Keijoa.