Screnzyn voitto tuntuu hyvältä, mutta toisaalta luo myös paineita – nyt kun olen sekä NaNon että Screnzyn voittajatar, minun on pakko voittaa seuraavan ja seuraavan kerran. Toisaalta tällä hetkellä ne paineet eivät tunnu negatiivisilta – minulla ei ole mitään sisäistä pakkoa kirjoittaa, joten kirjoittaminen jää usein aika vähälle, mutta joskus tekee mieli kuitenkin saada jotain sanoja näytölle. Odotan marraskuuta jo innolla.

Vallankumousetydissä täytyy todellakin olla jotain aivan erityistä, sillä olen muutamana viime päivänä tullut ajatelleeksi, ettei minun oikeastaan tee mieli mitään muuta soittaakaan. Harjoiteltavana olisi eräs Chopinin kaunis Nocturne sekä yksi Bachin ihana preludi Wohltemperierte Klavierista, mutta niitä ei tule soitettua läheskään niin paljon kuin Vallankumousta, jonka olen vakaasti päättänyt vielä jossain esittää. Jos käytetään kliseistä ilmaisua, niin yksikään etydi tätä ennen ei ole saanut minua tuntemaan näin. Tietysti tuo nyt onkin aivan eri sarjaa kuin aikaisemmat etydini, oikea konserttietydi, mutta en olisi koskaan edes kuvitellut voivani pitää mistään etydistä, varsinkaan nimenomaan vasemman käden etydistä. Mutta sitten kuulin tämän ensimmäistä kertaa viime keväänä, ja hullaannuin mahdollisuudesta voida soittaa se. Pelkään kyllä myöskin kyllästyväni tahkottuani tämän kanssa tarpeeksi kauan, mutta en halua enää soittaa muitakaan etydejä.

Pääsin eilen vihdoin ja viimein lempipuuhani pariin – kuuntelemaan LotRien kommenttiraitoja. Eilen kuuntelin ohjaaja-käsikirjoittaja -tiimin sepustukset Kahdesta tornista, tänään on aika Kuninkaan paluun. Kokemus kuunnella kuolemanväsyneenä puoli kahdelta yöllä tekstittämätöntä englantia oli kieltämättä mielenkiintoinen, mutta olen alkanut huomata, että pystyn kuuntelemaan ja ymmärtämään kääntämättä mitenkään tietoisesti suomeksi. Kunhan sanotuista asioista ei tarvitse vastata koulun ymmärtämiskokeiden ylivaikeisiin kompakysymyksiin, minulla alkaa mennä jo hyvin. Puheen ymmärtäminen on aina ollut heikoimpia alueitani englannissa itse puhumisen lisäksi (jota en ole päässyt kyllä harjoittelemaankaan tarpeeksi), eikä koulun nauhoitteista ole ollut mitään apua. Minusta on ollut aina aivan eri asia kuunnella luettua kuin spontaania puhetta, ja siksi kommenttiraidat ovat olleet suosikkejani siitä lähtien kun päätin kokeilla ensimmäistä. Onneksi niitä on vielä jäljellä. Tarvitsen tosin näidenkin kuunteluun kuulokkeet, mutta on huojentavaa huomata, ettei minun tarvitse nähdä puhujan suun liikkeitä tai olla täydellisen hiljaisuuden ympäröimä ymmärtääkseni. Ehkä voin uskaltaa vielä lähteäkin ulkomaille :)

Toistan itseäni – minun pitäisi keksiä jotain uutta sanottavaa. Voisin tehdä listan pääasiallisista tähänastisista merkintöjen aiheistani, mutta en halua masentaa itseäni enempää. Nightwishin tulevalla levyllä on kaunis kansi.