Eilen oli Austen-päivä. Katsoin sen BBC:n Ylpeyden ja ennakkoluulon kokonaan. <sydän>Darcy</sydän>. Muutenkin olen taas hurahtanut pahemman kerran vanhempiin romansseihin, olen edennyt Jane Eyren kanssa kovempaa vauhtia kuin menneen viikon aikana yhteensä. Kuitenkin pidättäydyn ylettömästä Rochester-ihkuttamisesta säästääkseni kaikkien hermoja.

Tänään ristiäisiin, toivottavasti muistan laittaa Gilmoren tytöt nauhalle, kun olen senkin niin monta kertaa toivottomasti unohtanut. Viikonloppu tuntuu taas hujahtaneen käsittämätöntä vauhtia, minä en edes ymmärrä miten ne nykyään osaavat tehdä niin. Kai se sitten on vain hyväksyttävä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. Enää edes joulun odottaminen ei aiheuta samanlaista kihinää ja levottomuutta kuin lapsena, nykyään hämmästelee vain, että aatto on viikon päästä, enkä ole vieläkään löytänyt kenellekään minkäänlaista lahjaa.

White Night Fantasy on täysin väärä kappale kuunneltavaksi keväisenä päivänä. Se on täydellisen oikea talvella kun lunta tuiskuttaa ikkunaruutuihin, mutta ei nyt, kun lunta ei olen enää näkyvissä missään. Mutta soitin heitti sen kuuluviin, joten kuuntelen mukisematta, sillä onhan se ihana kappale.