Käytiin tänään musikaalissa, Viulunsoittaja katolla. Oli kohtalaisen kiintoisa ja edukaskin kaiken hyvän päälle. Lisäksi rikastuin sellaisella upealla noidanhatulla ja peräti kahdella Pratchettillä. Oli kyllä kirjakaupan tiskillä kova paikka, kun myyjä oli juuri läiskimässä hintatarroja Meyerin Twilightin pokkaripainoksen kanteen, ja siinä vieressä oli vielä hinnoittelematonta New Moonia. Olen jo kytännyt Uuttakuuta kirjastosta (ainakin kolme kirjaa, joissa kaikissa luki ennakko 9/2007 eikä niistä yksikään ollut ainakaan vielä lomaa ennen paikalla. (Eikä näköjään nytkään.) Tai saattoivat tietysti olla paikalla, Coldplayn X&Y oli siellä takahuoneen hyllyssä kun minä olin siellä TETissä, ja lainaukseen se tuli monta viikkoa sen jälkeen, mutta eivät lainattavissa. Mutta silti..)

Ja sitten menimme vielä pikkuserkulle kyläilemään ja soitin ja taas tuli todistettua, etten pahemmin viihdy lasten seurassa. Mutta kuulokkeita en saanut kun tyhmänä kuvittelin musikaalia lyhyemmäksi ja että ehdittäisiin vielä sinne kauppaan uudestaan. Ei sitten. On se vaan kivaa kulkea sillä kello kolmen autolla kun siellä ovat ne yläasteelaiset. Seiskatkin ovat niin kammottavia - perjantaiko se oli kun istuin yhden lauman edessä, ja sitten ne heittelivät siellä jotain sokeripaloja (löysin yhden seuraavana päivänä hupustanikin) ja takanani istunut hyypiö nauroi viimeiset viisi kilometria jatkuvasti sellaista räkäistä ja todella kovaäänistä karseaa naurua. Luulisi että ihmisellä olisi oikeus istua bussissa minne haluaa, enkä edes istunut siellä takana vaan suunnilleen keskellä olevan oven kohdella. Ei sinne eteenkään huvita pahemmin jäädä.

Lisähuomiona: Ärsyttävät ihmiset jotka ovat liiankin huomaavaisia. Sellaisia jotka eivät edes tunnu pitävän puoliaan vaan jättäytyvät suosiolla jonon hännille ja ovat auttavaisia mallia kaikkia kohtaan. Oven avaaminen mummolle on ihan ok, mutta että pitää vapaaehtoisesti viedä jonkun toisen roskat, jotka se voisi ihan hyvin viedä itsekin. Ehkä tämä vain on jonkinlainen vastareaktio, joka kumpuaa siitä, että minä itse olen itsekäs paska, mutta silti.

En nähnyt päivän Sydämen asialla -jaksoa. Onneksi on se uusinta.

Ja sitten vielä (kaikkia kiinnostaa): hiljattaisia hakusanoja.

* dark lord ascending (Siis niin spoilaa DH:ta)
* luonnehäiriö (No varmasti on, epäilikö joku?)
* oli eriksson (Wtf? Joku saisi pitää näille ihmisille jotain Googlen käyttökoulutusta.)
* spider pig suomeksi (Niiq vaikee kääntää vai? Hämähäkkipossu tietysti, törpöt. Eihän siinä laulussa edes sanota mitään [22])
* steelsheen (Kuvittelimme löytävämme mitä?)
* wieniläisklassinen pukeutuminen (!!)

Lisäksi oli tietysti näitä fiksuja osumia (Vallankumousetydiä ja 1812 alkusoittoa) sekä Nightwish-nuottihakuja. Plus yksi Wordpressin puolelta:
* can finnish write in english? (Obviously not, come on people!)

Ja sitten ne vielä sanovat että mulla on asennevamma [22]