Äiti valitti taas. Eikä sille saa sanoa mitään kun se suuttuu.

Luin taas eilen illalla (*köh* yöllä, kolmeen *köh*) Memorya. Että se on sitten ihana ficci, kunnioitusta Sharralle kun on jaksanut kirjoittaa niin pitkästi ja laadukkaasti. Tosin en ole kyllä yhtään varma, tykkäänkö asioiden saamista käänteistä...

Sain sen Risingin tekstin jopa alulle keskusteltuani eilen vanhempien kanssa siitä, missä menee vamman ja sairauden raja. Kaikki natsaa tähän asti täydellisesti, enää pitäisi selvittää, aiheuttaako ko. vamma niitä asioita, joita haluan sen aiheuttavan. Tai sitten pitää kehittää kaiken lisäksi joku vaihtoehtohistoria joka selittää jotenkin munuaisten nykyisestä poikkeavaa toimintaa. Tämä alkaa kuulostaa uhkaavasti NaNolta... Mutta siis sain vähän reilun sivun verran tekstiä aikaa, mutta sitten luiskahdin, hmm, sivupoluille kirjoittamisessani. Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Olen huomenna tuplatyöllistetty samassa tapahtumassa, pitäisi mennä sinne tekemään sekä kassaneidin että toimittajan töitä. Noh, eipähän tule ainakaan tylsää. Ja hyvät ruuat on taas luvassa. Pitäisi varmaan vain kaivaa jostain samaa tapahtumaa käsittelevä viimevuotinen juttuni, ettei tulisi ihan kopiota. Ehkä sitä nyt uskaltaisi jutella ihmisten kanssa. Vähän noloa vaan kysellä, että "mikä sun nimi olikaan", kun kaikki tuntevat kuitenkin minut mutta minä en tunne ketään.

Mukavia aina ne tilanteet, joissa jotkut naapurikylän mummot tulevat juttelemaan, ja sitten minä mietin aina jälkeenpäin, että kyllähän minä tuonkin oon tavannut joskus, mutta mikä hitto sen nimi on. Parasta on tietysti se, kun ne tulevat mussuttamaan tyyliin "oletpa sinä kasvanut, nähtiin viimeksi sun ristiäisissäs. Muistatkos sää minua?" Juu muistan, eihän siitä olekaan kuin pari päivää aikaa. Ihan mukaviahan ne mummelit muuten ovat, mutta tuo vain vähän riepoo.

Tulee mieleen eräs tapaus hirvipeijaisista. Olin ehkä 12-vuotias, ja istuskelin parin sukulaisen seurana syömässä keittoa kun siihen viereen istui joku mies, joka tervehti ihan normaalisti. Minä tietysti moikkailin takaisin ja jäin pohtimaan, että kuka ihme tuo on ja pitäisikö tuokin muka tuntea. Vähän ajan päästä tyyppi kysyi: "Oonko mä niin vanhan näköinen, ettet tunne?" Minä, tunnetusti ujo mutta ajoittain suorapuheinen henkilö töksäytin takaisin: "Olet." Onneksi kyseinen henkilö (jotain sukua se on, joku äidin serkku tai jotain) ei ole mikään maailman tiukkapipoisin tapaus ja naurettiin siinä tällekin. Nykyään tunnen sentään omaa sukuani vähän paremmin ^^

Juu, siis särkee päätä. Pitäisi varmaan mennä ulos tai jotain, mutta en minä jaksa. Olisi taas niin paljon lukemista, etten saa niistä mitään luettua ikinä. Memory ja sen perään sata muuta ficciä, HBP on kesken ja Savijaloillalla (miten noita teosnimiä taivutetaan? Huippu oli kyllä kirjavertailu, jossa toisena vertailtavana oli Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Taivutus? Mikä se on? Voiko sitä syödä?) on kahden viikon laina-aika. Ja sitten mulla on joku kirja, jota aloitin kirjastossa, lainasin, enkä ole sen jälkeen koskenutkaan.