NaNon sivut lataavat vaihteeksi tunnin ja tänään oli toinen päivä koulua, tuntuu taas siltä että kaikki alkoi alusta. Äikänkokeesta tuli yhdeksikkö ja osaan kuulemma käyttää aineistoa ja omaa pohdintaani taitavasti rinnakkain enkä niele kaikkea purematta, vaikka minulla oli analysoitavana samaa ainetta varten sekä kuva että kolumni, ja minä olen ehkä huonoin kuvanlukija sitten pyramidien rakentamisen jälkeen.

Ja huomasin, että perjantaina minulla on sitten aamun kaksoistunti fysiikkaa ja iltapäivän kemiaa, ja kun molempia pitää sama opettaja, niin eihän se paremmin voisi mennä. Kävin kirjoittamassa taululle laskuja Pasista, joka työnsi puupölkkyä portaalle ja vääntömomentit ja painopisteet aiheuttivat suurta huvittuneisuutta. Yhteiskuntaopin opettaja näytti erehdyttävästi matikanopettajalta, puoli luokkaa tuli tunnille myöhässä säikähtäen puolikuoliaaksi, ja kesken tunnin loppui mp3:sta virta, enkä sitten voinut lukea edes Lammasdekkaria, kun opettaja palasi luokkaan ja jäi sinne, eikä vaan uskalla.

Historianopettaja, joka opettaa pääasiassa yläasteella (ja opetti meitäkin kohtuullisen paljon) kysyi tänään, millaista lukiossa on sitten ollut, ja minä meinasin sanoa että ainakin kivempaa kuin yläasteella, vaikka ysin lopulla olin aivan varma, ettei mikään voisi olla parempaa kuin yläaste. Aika kai vie eteenpäin, koska nyt olen oikeasti sitä mieltä, etten menisi sinne takaisin. Keskimäärin porukka on lukiossa vähän rauhallisempaa (vaikka kyllä eilen jouduimme aika pahasti abipoikien tallomiksi kun ne ryntäsivät luokkaan), mutta yläastelaiset rynnivät linja-autoonkin ihan mahdottomalla kiireellä.

Ja lukiossa on haastetta (paitsi ei siinä englannissa). Matikka varsinkin oli yläasteella 'kuolen tylsään' -aineeni, olin aina tehnyt kurssitehtävät monta viikkoa ennen muita, ja syventävällä laskin pitkän matikan ykköskurssia (ja koska sitä oli kerran viikossa eikä keväällä sitäkään, minulla meni siihen koko vuosi, mutta eipä minulle siitä kukaan mitään opettanutkaan. Siellä oli hauskaa, mutta lukiossakin on - kaikista ennakkoluuloistani huolimatta - ihan jatkuvalla syötöllä naurunaiheita. Ehkä minunkin pitäisi hankkia ennakkoluulottomampi asenne elämää kohtaan - kyllä minä tätä menoa pärjään lukion jälkeenkin.

Yle päätti kuulemma viisikymmentä vuotta sitten, ettei vieraskielisiä ohjelmia dubata. Olen kyllä tyytyväinen - en lukutaidon vaan englannintaitoni kannalta. Lukemaan minä olisin oppinut muutenkin, minä en ole kasvanut videoiden kanssa kuten monet muut. Lueskelin tässä yhtenä päivänä jotain lukunopeusopasta, ja siinä sanottiin että nykynuoret lukevat hitaasti, vaikka tv-tekstit opettavatkin lukemaan, ne tulevat hitaasti. Tein muutaman sen kirjan nopeustestin ja sain kyllä keskiarvoa parempia tuloksia niin tarkkuudessa kuin nopeudessakin. Kai minun on sitten vaikea ymmärtää muita, jotka lukevat hitaammin ja joille se on vaikeaa, kun minä opin lukemaan neljävuotiaana ja olen, niin kuin filosofianopettaja sanoi, oppinut vähän niin kuin itsestään ja luonnostaan. Videot meille tuli kun olin suunnilleen yksitoista, ja ahdistuin aina kaikilla syntymäpäivillä, kun niillä piti katsoa jotain videoita, ja sieltä on ehkä peräisin se, että jos minä haluan ymmärtää tapahtumia, minun pitää lukea ne (vaikka viime aikoina olen ehkä oppinut katsomaan myös elokuvia).

Mutta olisihan se kamalaa katsoa televisiota jos kaikki olisi dubattu - varsinkin suomeksi, ihanakamala kielikuurous iskee jälleen, mutta suomi ei minusta toimi sillä lailla "luettuna" ollenkaan. Tekstinä suomi on kivaa ja puheessa, mutta jo ääneenlukeminen on kamala koettelemus puhumattakaan sitten opetelluista repliikeistä. Minusta (britti)englanti on kauneimpia kieliä, ja kuuntelen sitä oikein mielelläni. Enhän minä enää edes ymmärrä tekstityksistä mitään jollen kuule puhetta.

Oltiin sitten vielä illalla pitkästä aikaa enoilla kylässä (ongelma: voiko sitä sanoa mummolaksi, jos mummu on kuollut jo vuosia sitten?) ja koska pari nautaa oli vähän muualla kuin missä piti ja minä halusin ajaa, kävin heittämässä toisen enon tienvarteen. Aika hyvin minun jo annetaan ajaa näillä tällaisilla pihateillä vaikkeivat ne suljettuja olekaan, mutta äiti oli vähän nihkeä kun siinä piti kääntää astetta isommalla tiellä. Rikoin siis taas lakia, mutta osasin kuitenkin nätisti odottaa risteyksessä väistämisvelvollisena enkä edes peruuttanut ojaan. Sitten opettelin peileistä peruuttamista, ja nyt voin sanoa pysyväni ainakin tiellä yhdestä peilistä peruuttaen. Minun on jotenkin hankala peruuttaa jos katson taakse oikean olan yli, ja vasemman olan yli näkyvyys on aika nolla, joten olen ottanut kunnianhimoisesti tavoitteekseni oppia ihan oikeasti peruuttamaan peileistä, eikä kai sitten voi olla ihan surkea peruuttaja jos osaa, vai?

Minä puhun ajoittain autolla ajamisesta aika paljon, ja sitten minua hävettää, koska eihän autolla ajaminen nyt mikään iso asia ole, ja miksi siitä pitäisi muka vaahdota? Mutta kun se on kivaa, ainakin nyt vielä kun ainoa mistä täytyy huolehtia ovat kuopat tiessä ja tiellä pysyminen ja peruuttaminen ja ehkä satunnaiset naudat, mutta eivät ainakaan muut autoilijat. (Yay, autokouluun keväällä, pelottaa ^^)