Koetin vältellä ja vastustaa nimeä Edward, mutta olisihan se pitänyt tietää jo valmiiksi ettei se onnistu. Ja minä taidan olla mahdottoman höppänä kun jo jostain laskimen yhtälöryhmäsolvereista puhuminen on liian kivaa. Pitäisi vetää henkeä ja ryhdistäytyä. Kirjoittaa NaNoa ja unohtaa ruotsin aine ja joulunäytelmäkokous.

Olen taas ärsyyntynyt, omaan itseeni, maailmaan ja muihin. Luin tänään Keskisuomalaisen yliötä kun äiti vinkkasi ja tulin aika järjettömän pahalle tuulelle sen luettuani, oikeastaan jo parin kolmen ensimmäisen kappaleen aikana. Teksti oli Timo Hakasen kirjoittama Eurooppaa uhkaa pimeys. Se käsitteli vallan uskonnollisesta näkökulmasta koulujen opetusta ja yllätys yllätys, evoluutiota. Saanen lainata.
"(Euroopan) neuvoston  mielestä luomisoppia ei saa kouluissa opettaa osana biologiaa vaan tunnustuksellista uskontoa."
Minä en ole koskaan kuvitellut päinvastaista edes mahdolliseksi, en muista että meille olisi missään vaiheessa osana biologiaa opetettu luomisteoriaa ja minusta on aina ollut itsestään selvää, että se kuuluu osaksi nimenomaan uskonnonopetusta, onhan kristinuskon luomismyytti kuitenkin Raamatusta kotoisin.
"Tämäkö on inhimillisten arvojen ja ihmisoikeuksien suojelemista ja moniarvoisen demokratian edistämistä? Kaikkea muuta."
En oikein ymmärrä mitä Hakanen tällä ajaa takaa. Siis pitäisikö minun nyt kokea ihmisarvoni loukatuksi, kun minä olen opiskellut viimeksi viime vuonna asiaa evoluutiosta, enkä suinkaan sitä, että Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, tai miten se nyt sitten menikään? Hakanen perustelee tätä mm. sillä, että kristinuskoisesta opettajasta voisi tuntua hirveänkauheankamalalta opettaa asiaa, johon hän ei itse usko. Tulee siinä vaiheessa mieleen kysyä, että kannattaako yleensä hakeutua biologiaa opettamaan jos se kerta on niin vaikeaa, ja eikö ateistin/jotain muuta uskontokuntaa edustavan olisi vastaavasti vähintäänkin yhtä tuskallista opettaa totuutena luomiskertomusta? En tiedä mistä luokka-asteista tässä nyt on varsinaisesti kyse, mutta minun olisi ainakin vaikeaa hyväksyä lukion biologian oppimäärään kaikkien geeni- ja solukurssien sekaan jotakin, mikä on selkeästi yhden uskontokunnan ajattelua.

Seuraavaksi varmaan hyökätään fysiikkaa ja maantiedettä vastaan kun niissä kerta puhutaan alkuräjähdyksistä ja siitä, että maapallo on muodostunut pölypilvestä (vai mistä ikinä, en minä muista) eikä suinkaan luojan käsien kautta, ja sitten ollaankin jo valmiina palaamaan pikkuhiljaa keskiajalle, jossa ei loista kuin Raamatun valo.

Hakanen vetoaa useisiin artikkeleihin, jotka puolustavat hänen näkemystään, ja hän kertoo myös tunnettujen ateististen tiedemiesten kääntyneen Jumalaan uskoviksi murskaavan, luomisesta kertovan todistusaineiston vakuuttamina. Kauheasti tekee mieli kysyä että entä sitten. Kaikki tieteelliset saavutukset ovat siis yhtä tyhjän kanssa, koska Raamattu on kaikki kritiikin ankaratkin hyökkäykset kestänyt dokumenttiaineisto.

Tietysti minun on tästä hyvä puhua kun en kuitenkaan mistään mitään tiedä, enkä varsinkaan osaa perustella näkemystäni sen paremmin, mutta olen vain ärsyyntynyt. En vieläkään ole selvillä omasta katsomuksestani, mutta ainakaan mikään yksiselitteisen kristillinen se ei ole. Hakanen äkäilee Euroopan neuvoston päätöksen olevan kristinuskolle vihamielinen, ja minussa se aiheuttaa samankaltaisen reaktion kuin joku riparin vetäjä aikanaan luennoidessaan "kristinuskon jumalan olevan ainoa oikea". Mistä sitä voi sitten tietää, jos ei itse ole niin armoitettu että uskoisi. Minusta kreationismi kuuluu uskontoon ja saa pysyäkin siellä. Miksi se pitäisi sen paremmin kuin evoluutiokaan hyväksyä aukottomana totuutena? Tieteelliset teoriathan pitävät paikkansa vain niin kauan kuin tulee uusi ja parempi, mutta sitten pitäisi ruveta pelleilemään jonkun ikivanhan myytin kanssa.

Siis edelleenkään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset uskovat, minusta kuka tahansa saa uskoa mihin lystää kunhan ei tule sitä minulle tuputtamaan. Eikä ärsytys helpottanut tippaakaan, on se vaikeeta kun on näin nuori ja tyhmä eikä osaa perustella järkevästi tai edes ilmaista mitä ajattelee.

Sitten minua ärsyttävät nykyään kaverini. En haluaisi puhua pahaa ihmisistä, olen kai jo kasvanut sen vaiheen yli, mutta riskeeraan nyt tämän kerran saadakseni ärsytykseni edes vähän puitua.

Meidän luokka on aika selkeästi jakautunut pitkään ja lyhyeen matikkaan, varsinkin nyt kun on kauheasti pakollisia kursseja ja kurssitarjotin on kaksisarjainen, eivätkä mitkään kurssit osu kahta kertaa samaan jaksoon. Toisaalta ainakin minusta tuntuu siltä, että se on luonut meidän porukkaan ainakin jonkinlaista henkeä, mutta lyhyellä olevat kaverini valittavat asiasta. Kyllä minuakin harmittaa, että heitä näkee huonoimmillaan nolla kertaa päivässä, korkeintaan linja-autossa jos sielläkään, mutta jostain syystä olen taas viihtynyt pysyvämmässä ryhmässä.

Ja tottahan se on, että ryhmässä syntyy aina niitä omia juttuja, joita esim. minun ystäväni eivät sitten niin ymmärrä tai eivät pääse osallisiksi. Nykyään minä saan kuitenkin ajoittain kuunnella myös sitä, kun he valittavat ihan henkilötasolla. Yksi ei toisen mielestä kuuntele häntä, koska hän on lyhyellä matikalla, toinen valittaa muuten vaan, haukkui eräänäkin päivänä minulle yhden luokkalaiseni. Okei, kyseinen tyyppi ei ehkä ole aina kauhean tahdikas ja sanoo asioita, jotka olisi ehkä ollut parempi jättää sanomatta, mutta hän on parhaimmillaan järjettömän hauska, ja siksi oli vähän vaikea kuunnella haukkumista.

"Lyhyt matikka, evo" -ajattelusta voisimme tietysti pyrkiä eroon, mutta ainakin toisella näistä kavereistani olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä pitkälläkin, jos hän olisi vain luottanut itseensä. Mutta minä joudun kauhean usein kuuntelemaan joko 'ei minusta ole mihinkään' -valitusta, tai sitten vain yleistä negatiivisuutta kaikesta - on se kauheaa jos vanhoja ei täällä tanssita jossain rääsyissä niin kuin jossain muualla tai melkein mitä tahansa muuta.

Enkä minä niille oikein osaa sanoakaan että hei, olen tässä alkanut tuntea jonkinlaista yhteenkuuluvuutta näiden luokkalaisteni kanssa kun olen aina ollut vähän se, joka ei koskaan viihdy ihmisten kanssa, ja kai siksi on liian vaikeaa sanoa myöskin, että nuo ihmiset ovat ainakin jollain tasolla minun kavereitani, eivät mitään sydänystäviä, mutta lyhyellä matikalla on paljon enemmän sellaisia ihmisiä joita en haluaisi luokalleni. Älkää haukkuko niitä.

Väsyttää ja kohta joku tulee taas huutamaan.