Tänään oli hyvä päivä. Meillä oli kuoroharjoitukset, ja minä raahasin viulun kouluun. Kuten jo aiemmin olen täällä itkenyt, pelkäsin ryhmän reaktiota, mutta maanantaina ilmeisesti asiasta oli jo mainittu, ja sitten eräät luokkalaiseni vaan kysyivät multa eilen ruotsintunnilla, että tulenko minä soittamaan, ja kommentoivat vain, että olisi parempi jos minä soittaisin sekä pianoa että viulua. Meidän musiikinopettaja ei ole mitenkään arvostettu tapaus. Eikä ole ihmekään.

Kävimme sitten ihmettelemässä uutta liikuntahallia, jossa kevätjuhla järjestetään, minkä jälkeen palasimme harjoituksiin. Ensimmäisen soittokerran jälkeen sain jopa aplodit, minä, jonka tekemiset eivät koskaan kiinnosta ketään. Stemmani sopi kappaleeseen yllättävänkin hyvin, ja viulun tiimoilta minulle puhuivat jopa sellaiset ihmiset, jotka eivät minulle koskaan mitään sano. Aika isolle osalle porukkaa taisi tulla yllätyksenä, että yleensä viulukin minulla soi, en ole sitä mitenkään kauheasti mainostanut, ja enhän minä sitä olekaan soittanut aikoihin. Jousi vapisi soittaessa, virittää en ole koskaan osannut, mutta mitään pahoja riitavingahduksia ei tänään kuulunut. Hieman hirvittää, aikovat kuulemma mikittää minut, enkä tiedä päästäänkö sitä kokeilemaan ennen h-hetkeä.

Kevätjuhlassahan minä ja Haru-chan laulamme myös Into The Westin. Sitäkään ei olla ehditty harjoittelemaan. Tänään olisimme kokeilleet, mutta minulla oli kiire ruotsin tunnille, meillä oli toisen koeaineen kirjoitus. Siihen uhrasin sitten hurjat 20 minuuttia, 145 sanaa. Kirjoitin itselleni kirjeen 50 vuoden päähän. Mitään suurta filosofista sisältöä sillä ei ollut, mutta olipahan aihevaihtoehdoista paras.

Matikanopettajaltamme saimme myös tänään lähes kehuja. Hän sanoi, että kakkosvuonna nähdään, keistä oikeasti on pitkän lukijoiksi ja keistä ei. Kuulemma ei kuitenkaan meillä uskonut olevan mitään hätää (siis meidän 11. kurssilaisilla, meitä on tällä hetkellä 8). Tältä opettajalta tuo oli varsin suuri kohteliaisuus, ja todettiin Haru-chanin kanssa jälkeenpäin, ettei sekään enää jaksa olla niin niuho kuin syksyllä. Mutta kuten joskus aiemminkin olen todennut, on pienessä ryhmässä opiskelu ollut paljon rennompaa kuin niillä pakollisilla kursseilla, vaikka etukäteen sitä pelkäsi. Nyt on sitten sekin kurssi koetta vaille paketissa, ja ilokseni saan todeta, että tajusin eilen ainakin sen, miten tapahtuu luvun irrationaaliseksi todistaminen.

Päädyin Amialen blogin kautta YouTubeen katsomaan yhtä Vallankumousetydin esitystä, ja siellä oli kommentteja malliin 'helpompi miltä näyttää', ja pikkuhiljaa alan olla samaa mieltä. Siinä on vaikeutensa, enkä aio niitä ryhtyä väheksymään, mutta tällä hetkellä harjoittelumotivaatio on taas kohdallaan (heti kun tunnit loppuivat, lol) ja olen pikkuhiljaa päässyt soittamaan biisiä alusta loppuun. Osittain osaan jo ulkoa, mikä ei ole minulla tässä harjoitteluvaiheessa mitenkään yleistä, mutta kyllä se helpottaa. Minulla on aika kovat tavoitteet senkin suhteen, opettaja sanoi, että olisi hyvä saavutus, jos se kesän lopussa menisi hitaasti sujuvasti. Minä nyt kuitenkin pyrin siihen nopeaan ja sujuvaan. En tiedä miten käy, mutta olisihan se hienoa. Ei ehkä konserttitempoon, mutta sellaiseen kohtuulliseen vauhtiin. Soitan sitä sitten jossain koulun juhlissa, koska nyt koulun parhaan muusikon paikka taitaa jäädä minulle kun nykyiset abit häipyvät. Pakko siihen Discotangoon on jotenkin vastata *naur*. Taitaa olla vähän korkealentoiset suunnitelmat minulla, mutta minä olen aina tykännyt uskoa itseeni vähän enemmän kuin muut suosittelevat.

Screnzyn sivuilla oli joku lähettänyt minulle yksäriä siitä, miten loistavalta kässäri-ideani trailerin perusteella vaikuttaa. Toivon todella että siitä tulee jotain (edes valmista), koska olen pikkuhiljaa alkanut päästä itsekin ideasta kärryille ja onhan se hauska, ainakin ennenkuin pilaan sen liian ilmeisillä ratkaisuillani.

Olin taas Riisillä saanut projektitekstille kilometripalautteen, ja sitä oli kivaa lukea. Eihän se niin ylistävä ollut, mutta kun hyviäkin asioita kuulemma löytyy, niin se rohkaisee. Vaikka ei minun ole tarkoituskaan tulla kirjailijaksi.

Nightwishin Evan julkaisua oli näköjään sitten aikaistettu. Vaikuttaa ihan paskalta tuo NetAnttilan lataussysteemi, mutta pakko se kappale on saada. Vaikka edelleenkin soisin, että itse levy tulisi jo, eikä vasta sitten joskus. Blah. Kuuntelin sämplen biisistä, ja minusta laulaja kuulosti vähän liian tavanomaiselta. Ei huonolta siis sinänsä, mutta tuolta nyt kuulostaa puolet maailmasta. Ehkä vaihtelu virkistää, mutta kyllähän se Tarjan klassinen soundi identifioi koko bändiä aika vahvasti. Eihän sen tietysti voikaan olettaa kuulostavan samalta mutta silti. Mutta, kuten lupasin, en tuomitse vielä.

Ja pitääkin olla niin mahdottoman äkkipikainen tapaus...

***

Sarjassamme pieniä havaintoja Steelin elämästä:

*Viulu pahoinpiteli minut tänään. Tuuli hakkasi koteloa vasten jalkaa -> hieno mustelma
*Haluamanilaisista musiikkiopinnoista ei löydy mitään tietoa netistä
*Näytän kauniimmalta märät hiukset auki, ilman laseja

***

Lopuksi heille, jotka rakastavat kelttihenkistä musiikkia kuten minä - Gilles Mathieun Irish Mass.