Olen ärsyttävä ihminen, sellainen, että jos olisin joku muu, vihaisin minua. Minulle sanotaan että tuo on vain turhaa angstia, että ei minussa oikeasti ole mitään rasittavaa, mutta ystävät eivät vain halua pahoittaa mieltäni. Itse tajuan todella harvoin, miten hienoa se on, että minulla on ystäviä, jotka jaksavat jatkuvia oikkujani. Kuinka kiitollinen minun pitäisikään heille olla.

Mutta eilen tuli jälleen todistettua, kuinka veemäinen osaan välillä olla. Useampaan kertaan olen kuullut, ettei minun kanssani kannata edes alkaa väittelemään, koska minua on mahdotonta voittaa. Herra J sanoi kerran, että minä pystyn vaikuttamaan oikeassa olevalta, vaikka puhuisin silkkaa sontaa. En tiedä kuinka totta se loppujen lopuksi on - oikeassa asia-argumentoinnissa en ole kovin monipuolinen - mutta sen tiedän, että joissain tilanteissa olen itsepäinen kuin mikä, ja jaksan inttää ja inttää. Kuten eilen, kun aloimme Haru-chanin kanssa äikäntunnilla tapella lähes verissäpäin siitä, voiko keittiössä olla sälekaihtimet. Minä yritin ajatella asiaa yleismaailmallisesti - enkä edelleenkään ymmärrä miten keittiö poikkeaa muista huoneista. Meillä on ainakin keittiössä niin isot ikkunat, että jos niihin saisi sälärit ja jos ne olisivat etelään päin, niin niissä todennäköisesti sellaiset olisi. Minua ärsytti suunnattomasti kun Haru-chan väitti keittiönikkunoiden olevan pieniä, ja nojasi väitteensä heidän omaan keittiöönsä ja johonkin animeen. Meiltä meni välit poikki tyyliin tunnin ajaksi, ja Haru-chan-raukka kuvitteli ystävyyden loppuneen ikiajoiksi, käytävässä soi hänen lähtiessään The Frayn How To Save A Lifen "Where did I go wrong, I lost a friend" -kohta (mitä minä tuskin huomasin).

Toinen vikani on se, etten osaa koskaan lopettaa ajoissa. Käymme luultavasti saman sanaharkan maanantaina, koska minä en osaa olla sanomatta Haru-chanille, että Neiti A oli kanssani keittiön säläreistä samaa mieltä. Eilen tuli todistettua myöskin tämä pahimmillaan, Tiialla ei ollut mikään hyvä päivä ja minä hoin hänelle koko ajan yhtä asiaa, kunnes lopulta paloi pinna. Se oli minun vikani - en vain osaa koskaan pitää suutani kiinni. Käyttäytymällä näin on vain ajan kysymys milloin loputkin ihmiskunnasta kyllästyvät minuun, ja päätän aina olla parempi ihminen, mutta ei se koskaan onnistu. En kai yritä tarpeeksi; milloin en ole valittava nirppanokka, olen vain muuten vaikea.

One cloudy day we both lost the game, we drifted so far and away.
Nothing is quite as cruel as a child, sometimes we break the unbreakable.
-Shamandalie

Ja vaikka itsekin valitan omista vioistani, minua ärsyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät usko itseensä millin vertaa. Aina ollaan kauhean lihavaa vaikka olisi juuri sopivan kokoinen, ei osata mitään vaikka ei edes yritetä. Tiettyyn rajaan asti osaamattomuus todellakin on yrityksen puutetta, kuten matikanopettajani ilmaisisi asian (vaikka hänellä se menee välillä yli, jos on tapellut jonkun tehtävän kanssa puoli tuntia ymmärtämättä pätkääkään, ei se minusta enää mene ainakaan yrityksen puutteen piikkiin). Miten voi tietää, ettei pärjää jossakin, jollei ole edes koettanut. Tai miten voi tulla hyväksi soittajaksi jos ei harjoittele?

Minulla on taas äärettömän surullinen olo. Minulle on täysi mysteeri, mistä sekin mahtaa johtua. Kai se nivoutuu jotenkin tuohon kaikkeen äsken sanottuun.

             -----------

Soitin tänään Vallankumousetydin pitkästä aikaa alusta loppuun. Pikkuhiljaa on pakko alkaa harjoitella niitä trioli-vastaan-kvartoli -kohtia. Onneksi olen aika taitava jo soittamaan trioli-vastaan-duoleita, joten ei sen niin vaikeaa pitäisi olla. Lisätään vain kaksi nuottia. Niinhän? Toissapäivänä sain myöskin "sävellettyä" viulustemman (ja alan olla aika hukassa sen suhteen, että kerroinko sen jo?) Minä tiedän -kappaleeseen, jonka esitämme kevätjuhlassa. Nyt täytyy vielä toivoa parasta sen suhteen, ettei minua heitetä ulos heti kättelyssä mitä sinä tähän änget tuota viuluasi vinguttamaan, mene pois p***a. Tietyssä määrin pelkään aina muiden suhtautumista kaikkeen, mitä teen, vaikka muuta väitänkin. En ole koskaan ollut mikään pidetty ihminen, mutta olisihan se kivaa, ettei minusta epätykättäisi sen enempää kuin ennenkään. (Dislike olisi ollut tähän tilanteeseen tosi kiva sana, joten piti vääntää tuollainen epäsuomalaisuus, joita en välttämättä jatkuvasti muuten harrasta.)

            -----------

Nightwishin sivuille oli ilmestynyt Evan kansikuva. Hieno, mutta jotenkin epänightwishmainen. Tai no loppujen lopuksi, ei ehkä niinkään. Minä olen tässäkin asiassa eri mieltä Haru-chanin kanssa, uskon edelleen NW:n tulevaisuuteen, enkä ole sen ensimmäisen angstipäivän jälkeen koskaan ollut sitä mieltä että Yökala olisi hajonnut ja haudassaan. En lähde haukkumaan uutta laulajaa vain sen perusteella, ettei se ole Tarja - vaikka hieman pelottaakin, miten joku muu kuin Tarja NW:hen sopii. Odotan silti malttamattomana kuun loppua, silloin se vihdoin kuullaan.

Nyt laittamaan ruokaa - ja sitten aion väsätä Frenzylleni trailerin ja ehkä aloittaa pikkuisen koeviikkoon valmistautumisen.

Ja vielä: Tälläkään kertaa ei ollut tarkoitus osoittaa sormella erityisesti ketään (paitsi itseäni) loukkaavaan sävyyn, joten älkää ottako tätä henkilökohtaisena osoitteluna. (Toistohan tunnetusti on elämän suola - nimim. Steel osaa rakentaa lauseita.)