Tein vaihtokaupan. Midsomerin murhien tunnari Foylen sodan tunnarista. Sinänsä jännää, en ole koskaan mitenkään erityisesti katsonut edellistä. Mutta jälkimmäistä (ihana sarja) minulta pyydettiin, enkä tietenkään pistänyt vastaan tarjousta tuosta toisesta.

Olen lukiossa, minun kuuluisi osata ajatella syvällisiä. Luettuani jonkun tekstin minun pitäisi pystyä olemaan siitä jotain mieltä. Minun pitäisi osata kaivaa kirjoista, novelleista, runoista (! kirjallisuudenmuoto, jota en vain pysty ymmärtämään) sisäisiä merkityksiä, joita en halua löytää. En halua ryhtyä analysoimaan, mitä Taru sormusten herrasta kertoo kirjoitusvuosiensa maailmasta, minä haluan tehdä kuten Tolkien kehotti, nauttia tarinasta. Jos minä kirjoitan runon, niin pitääkö siitä olla löydettävissä tuhat ja yksi merkitystä? Miksi sitä ei enää saa puhtaasti uppoutua. Jos jatkuvasti pitää kirjaa lukiessa tulkita ja kynä kädessä vähän väliä pysähtyä ajamaan niitä tulkintoja päästä paperille, tulee lukemisesta tarinan kannalta pinnallista. Minä kysyn miksi hän teki noin, mutta en vastaa omaan kysymykseeni. Toisella kerralla sitten, mutta ei ensimmäisellä. Ensimmäisellä ei koskaan. Miksi kaikkea täytyy aina kaivella?

Paha maku suussa kävi niin sietämättömäksi, että leikkasin itselleni ruisleipää. Savustettu villisika on vain niin hyvää.