Steel elokuvissa

Harvemmin tajuan elokuvista yhtään mitään, olen aina ymmärtänyt paremmin kirjoja. Silloin tällöin tulee kuitenkin nähtyä jotakin elokuvamuotoon laitettua. Minulta ei kuitenkaan kannata odottaa mitään erityisen sielukkaita tai asiantuntevia havaintoja, mutta pistänpähän ylös nähneeni jotain.

Oopperan kummitus (11/05/07)

Minulle tämä oli toinen kerta kun näin tämän elokuvan, joten osasin jo odottaa tiettyjä asioita. Mutta edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että huomasin leffan myös parantuneen.

Musiikkihan teoksessa on ehdottomasti parasta. Ensimmäinen kosketukseni koko aiheeseen taisi olla kun kuulin n. 12-vuotiaana Nightwishin tulkinnan The Phantom of the Operasta. Se ei silloin kolahtanut kauheasti, mutta jäi jonnekin mielen pohjalle kummittelemaan, ja rakastuin siihen kun Century Childin ostin. Kaikesta huolimatta pidän edelleen NW:n versiota ylivertaisena muihin kuulemiini verrattuna. Mutta se ei ole nyt se pointti.

Ryhdyin tuossa pohtimaan, että pitäisi varmaan ostaa tämä dvd:llä jo ihan alun takia, siis kristallikruunun paljastamisesta eteenpäin, siinä kun on se mielettömän hieno urkuversio nimikappaleesta. Myös muut 'isommat' musiikkikohtaukset (Past the point of no return <3) ovat todella upeita.

Silloin pari vuotta sitten minua nukutti elokuvassa jokin, ja nyt yritin hieman saada kiinni syistä. Tein ainakin nyt osin tietoista, osin tiedostamatonta vertailua Moulin Rougeen (olinko nähnyt sitä silloin?), joka on minusta musiikin 'upottamisessa' täydellisesti onnistunut elokuva, ja laulua oli kai sitten liikaa. Jotain Christinen ja Raoulin juttelua olisi varmaan voinut tehdä periaatteella enemmän puhetta, vähemmän laulamista. Muutenkin joissakin kohdissa musikaalikohtaukset niin hienoa kuin musiikki onkin tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta.

Ai niin, ja siis minähän olen edelleen sitä mieltä, että loppu meni juuri väärinpäin. Okei, Erik saattoi olla jotenkin itsekäs, mutta Raoul oli niin äärettömän pliisu, niin mr Täydellinen että se oli lähinnä inhottavaa. Kummituksessa oli sentään särmää, eikä Raoulin ja Christinen välillä ollut minkäänlaista kemiaa. Pöh.

Primadonna oli tietysti aivan loistava *nauraa*

Ei minulla sitten loppujen lopuksi ollut niin tylsää kuin viimeksi. Kelpo elokuvahan on kyseessä, ja se musiikki. Haluaisin nähdä tämän näyttämöversiona.


Finding Neverland (05/05/07)

Istahdin sohvalle siinä kymmenen kieppeillä. Porukat menivät nukkumaan, joten ihan täydellistä katseluelämystä en saanut, kun piti pitää televisio kovin hiljaisella. Ja koska tekstityksiä ei tueta, niin enhän minä mitään kuullut. Miksi elokuvissa ei koskaan voida puhua normaalilla äänenvoimakkuudella, aina pitää kuiskia? Pistin sitten jossain vaiheessa tekstitykset. Ruotsinkieliset! Kielikylpyä :D

Mutta siis. Kiva elokuva oli. Skottiaksentti - aina plussaa. Sylvian kuolema oli kovin nätisti esitetty. Jotenkin lyhyen oloinen näin kun muistelee, mutta eipähän ainakaan ollut ylipitkä.

Minun täytyy häpeäkseni myöntää, etten ole tutustunut Peter Paniin oikeastaan ollenkaan, joten olin tavallaan pihalla osan aikaa. En ole kasvanut niin Disneyn vaikutuspiirissä kuin suurin osa ikäisistäni, joten sitä ei ole sitäkään kautta tullut. Mutta ei kai kaikkea voi...

The Queen (29/04/07)

Helen Mirren! Elisabet! Yksinkertaisesti loistava rooli. Kirjoitin jo päivän blogimerkintään aiheesta, mutta sanotaan nyt vielä pari sanaa. Eli tosiaankin, Mirren esitti tässä aikaisemmin Englannin Elisabet I:stä, ja tässä hän oli nyt numero kakkonen. Mitä olen nykyisestä Elisabetista lukenut, hän näyttää tunteensa todella harvoin ja hyvin se tuli tässäkin esille. 1500-luvun Elisabet oli oikukas eikä todellakaan samanlainen viilipytty kuin nykyinen. Peurakohtaus oli aivan ihana, ja minusta oli muutenkin hauskaa, että kuningatar noin vain veti huivin päähän ja lähti kaahailemaan maasturillaan pitkin Skotlannin maisemia.