Huomenna alkaa koulu. Taas pitkästä aikaa, eipä tässä olekaan ollut kuin ehkä viikko taukoa.

Ennen minä inhosin lomia, mutta nykyään olen kai normalisoitunut, kun ei yhtään innostaisi palata kouluun. Kai sitä on viimeinkin oppinut arvostamaan sitä, että saa levätä. Tuo taisi tosin olla kielletty sana minulle, perfektionisti heräsi pinnan alla ja alkoi moittia minua siitä, etten ole lukenut vaikka filosofian kirjaa etukäteen. Noh, harvemmin Pullikin tunneilla on kirjaa tarvinnut aiemminkaan, uskonnonkin kirjaan taisin paneutua vasta kokeeseen lukiessa. Huono asenne, mutta minua ei kiinnosta. Tuleva fysiikka sen sijaan on kivaa, rakastin valon taittumista jo yläasteella.

Huominen päivä sen sijaan on ihan turha, kokeiden palautus on ehkä jännää joo, mutta elokuva? Kysynpähän vain, mikä on ideana raahata meitä puoliväkisin katsomaan jotain elokuvaa, joka ei kiinnosta ketään? Tai ainakaan minua. En muutenkaan nykyään tykkää oikein mistään kotimaisesta, mutta parempi kai niinkin, olisin oksentanut jos olisi pitänyt taas katsoa joku ruotsalainen teinikuvaus. Ilmeisesti nuoret eivät mitään muuta nykyään teekään kuin kapinoi, ryyppää ja yritä päästä eroon neitsyydestään. Kai niitäkin on, mutta silti. Minä olen näköjään kovaa vauhtia matkalla kukkahattutädiksi, vaikka vain pari päivää sitten julistin Riisissä, että on se hyvä, että toinen nimeni ei ole etunimeni, koska sitten vaikuttaisin kuitenkin kukkahattutädiltä.

Katsoin äsken ensimmäisen Potterin, kun satuin koneella ollessani kuulemaan tutunkuuloista musiikkia televisiosta ja lähdin katsomaan. HP-fanien Millainen Potter-fani olet -testikin antoi minulle tulokseksi Kirjatoukan, ja sehän minä olen. Ykkösen olen nähnyt muutamaan otteeseen, ehkä neljä kertaa, kakkosen ja nelosen molemmat kerran, enkä erityisesti elokuvia kaipaa. Nytkin lähinnä bongasin epäloogisuuksia ja ihastelin paria näyttelijää (mutta ei Rickmanin loistava Kalkaros ole tähänkään mennessä mikään pakottava syy ollut katsomiseen), ja mietin, että pitäisi lukea kirja taas.

Kolmosta en ole tähän päivään mennessäkään nähnyt, lähinnä siksi, että pelkään oman, täydellisen Lupin-kuvani menevän pilalle tai sulautuvan jotenkin siihen viiksivalluun (mikä nyt kai voidaan lukea piloille menemiseksi), samasta syystä tuskin voin katsoa tuleviakaan elokuvia. Mitä taas tulee Vauhkomielen silmään.. En halua nähdä sitä enää ikinä, nauran itseni tärviölle edes ajatellessani koko silmää *pyyhkii kyyneleitä, eikä tiedä ovatko ne naurun vai järkyttyneisyyden aiheuttamia*. Ihan elokuvallisesti ne kyllä kiinnostaisivat, varsinkin nyt se, että miten ihmeessä OotP oikein tungetaan filmille, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Kaukana ovat jo ne ajat, kun niin hulluna odotti LotRin seuraavaa osaa. Ne eivät tuhonneet mielikuvia, vaan enemmänkin loivat niitä, vaikka kirja oli siinäkin tapauksessa luettu ensin. En hyväksy Elijahia edelleenkään Frodoksi, mutta pystyn aina itse jyräämään sen mielikuvan lukiessani. En vain ole varma, että pystyisin tekemään niin aina halutessani, enhän pysty karistamaan mielestäni kuvaa ruskeahiuksisesta Faramirista, vaikka tolkutan itselleni korpinmustaa jatkuvalla syötöllä.