Tällaiseksi henkilöksi kuin minä minulla on muutamia piirteitä ja mieltymyksiä, jotka yllättävät minut itsenikin aika välillä. Haru-chan vastasi hänelle lähettämääni Tunnetko minut -kyselyyn, ja kirjoitti, että yllätän hänet joka päivä. Liekö liioittelua – mutta vähintäänkin mielenkiintoista. Minä yllätin itseni eilen ainakin vähän. Katsoin Primus Ikaalista ja päätin opetella soittamaan harmonikkaa. Silloin tällöin huonoitsetuntoiselle ihmiselle tuo on ihan mielenkiintoinen luonteenpiirre – joku itseäsi tuhat kertaa parempi tekee jotain joten minä päätän tehdä perässä. (Päätökseni toteuttamista saattaa helpottaa se, että meillä on harmonikka kotona ja osaan ihan vähän sitä soittaakin.)

Olen viimeisen vuoden aikana laajentanut musiikkimakuani aika roimasti – kahdeksannen ja yhdeksännen olin aika jumissa siinä Nightwishissa, olen toki edelleen, mutta kuuntelen nykyään muutakin. Illalla aloin käydä läpi Suuria Toivelaulukirjoja, ja löysin itseni laulamassa Dancing Queenia ja muutakin Abbaa. Kuuntelin aika paljon Abbaa joskus ala-asteella, 10-vuotiaana, ja nyt yllätin itseni kun pidin siitä edelleen. Pitääkin taas kuunnella pitkästä aikaa.

YleX on kyllä tehnyt kuukauden hyvän teon soittamalla Tori Amosin Bouncing Off Cloudsia, sillä olen kyseiseen kappaleeseen totaalisen rakastunut, ja mistäpä sitä tietää, jos minusta pikkuhiljaa tulisi Amosinkin kuuntelija? Ajoimme isän kanssa eräänä päivänä kaupalle, ja matkalla aloin miettiä, että tulisipa se Torin kappale nyt, ja muutaman minuutin kuluttua alkoi se ihana intro, pelkästään sitä voisi kuunnella koko päivän.

Vaikka kello on paljon ja minulla on tekemättömiä asioita ja pitäisi nukkua, ja haluaisin kirjoittaa myös epämiellyttävistä asioista, minulla soi kuulokkeissa make this easy/make this easy/it's not as heavy as it seems/wrapped in metal/wrapped in ivy ja kerrankin on niin hyvä mieli että melkein itkettää.