Pluspuolena: tästä on sukeutunut aihe tulevalle NaNolleni. Tosin idea tummasävyisestä rakkaus(??)tarinasta oli ollut hautumassa jo ennen kuin luin Janen uudelleen. Sen jälkeen olen kuitenkin saanut yhden kiintoisan lisämausteen ideaani, saa nyt nähdä jääkö toteutus yhtä torsoksi kuin se Screnzyssä tuntuu jäävän. Olen taas näköjään kuitenkin aikeissa kirjoittaa tarinaan itseni, kuitenkin (toivoakseni) Cilistestä poikkeavana hahmona; luodatakseni itseäni ja joko löytääkseni ratkaisuja tai upotakseni syvemmälle suohoni. Mitä jos... ei, sitä ei tohdi edes ajatella.
Tästä tulikin NaNo-mainos, joten samantien: saanko esitellä, NaNo ´07, työnimi Imaginary. Nimi tuntuu jotenkin sopivan kaikkeen elämässäni, joten miksipä ei tuollekin. Pointtini ei kuitenkaan ollut mainostaa tulevaa kirjaa (jota teistäkään kukaan tuskin koskaan lukee) vaan kertoa tästä mieltäni vaivaavasta asiasta, johon tuo nyt onnistui liittymään. Kysyin kerran keväällä Haru-chanilta, mikseivät kirjat koskaan tapahdu oikeassa elämässä. Haru, joka kyllä tiesi mistä puhuin, sanoi vain 'niinpä', joten olen jäänyt miettimään sitäkin kysymystä. Mikseivät? Mikseivät voisi? Ja miksi minä toivon, että voisivat? Loppujen lopuksi en ole niinkään Janen kaltainen – minä en voisi tyytyä elämään onnettomana, jos onnellisuudenkin avaimet olisivat ulottuvilla. Voisin päätyä siihen syystä tai toisesta, mutta en voisi elää 'tyytyväisenä'.
Ja
kun minä tänään illalla katsoin YouTubesta sitä
BBC:n Janen kakkosjaksoa, jota en vieläkään ole
nähnyt, soitti Haru-chan ja ilmoitti katsoneensa viikonloppuna
Ylpeyden ja ennakkoluulon. Koko puolen kevättä,
jonka minä jossain määrin vietin myös kyseistä
minisarjaa hehkuttaen, Haru oli haukkunut Colin Firthiä yhden
ilmeen mieheksi (no on se aika, vaikka ihan eri ilmeet sillä oli
sen dvd:nkin kansissa ^^), ja nyt hän ilmoitti rakastuneensa
täysin. Ei sille kyllä voi mitään, on se
kokolailla Darcy.. Minä puolestani sain selville, että Jane
on nyt ilmestynyt dvd:llä, ja odotan kiivaasti josko niitä
joskus myytäisiin Suomessakin, että voisin pähkäillä
päiväkaudet ostaako vaiko ei, ja sitten ostaa kuitenkin.
Tosin jos yhtä asiaa siinä versiossa vihaan, se on se
loppu. Hyi hitto. Enkä nyt siis tarkoita sitä että
loppu on onnellinen, minähän olen Miss Happy Ending,
mutta... no jos olette nähneet sen, niin luultavasti hoksaatte,
mitä ajan takaa. Kukkakehyksiä, daa.
Kommentit