Aloitin Screnzyn kirjoittamisen keskiyöllä, tuloksena hurjat 177 sanaa, kun kirjoitin ehkä parikymmentä minuuttia. Päätin vielä kokeilla, tulisiko sitä tulosta englanniksi. Nyt kuitenkin päivittäissanamäärä on tonnin alhaisempi kuin NaNossa, joten englanti saattaisi onnistuakin.

Tämän päivän jälkeen on siis jäljellä enää yksi päivä koulua! Kamalan nopeasti tuntuu aika menneen, enää hyvänen aika kaksi vuotta siihen, että itse joudun jättämään tuonkin paikan - tai pääsen sieltä pois, miten sen nyt tahtookaan ajatella. Kävimme tänään liikuntahallilla harjoittelemassa lauluja, ja sitten palasimme koululle ottamaan vastaan kokeita. Ja saldoni: äidinkieli 9, aika hyvin niinkin lyhyestä aineesta. Matikka 10- *tuulettaa*. Se yksi kohta, johon olin tunkenut implikaation sijaan ekvivalenssin, vei kaksi pistettä, mutta muut tehtävät selvisinkin sitten täysillä. Filosofia L- *tuulettaa vielä vähän enemmän*. En olisi koskaan siltäkään opettajalta uskonut mitään ällällä alkavaa saavani, vaikka sekä uskonto että psyka olivat kepeästi E:t. Tai ehkä juuri siksi. Fysiikka 10-. Tätä uskalsin odottaakin. Jopa intensiteettitasotehtävän olin laskenut oikein, vaikka menetelmäni saattoikin olla vähän erikoinen. Ja englanti 10. Siitä ei ole paljoa sanottavaa. Ruotsi oli myöskin kymppi, mutta nehän saimmekin jo aiemmin. Tämä herättää jopa jonkinlaista toivoa tulevaisuuden suhteen, jos vaikka sittenkin... Muistin jopa käydä viemässä koulumatkatukihakemuspaperit kansliaan.

Päivän päätteeksi meillä oli kirkko, jossa lähinnä angstasin jatkuvasti sitä, että nyt joudutaan odottamaan kylällä kolme tuntia ennen kuin lähtee seuraavan kerran linja-auto - eihän lukiolaisille nyt hyvänen aika mistään kyydeistä kerrota. Meinasi mennä hermo siihen pappiin kun se selitti jotain käsittämätöntä, ja kanttoriin joka veti sooloja joka virren alkuun. Sitten minulle ja Tipille selvisi, että tällä kertaa on järjestetty kuljetus lähtemään kello yhdeltä, mikä huojensi sydäntä melkoisesti.

Minä yleensä ahdistun kaikissa jumalanpalveluksissa ja vähän niin kävi nytkin. Minun ja uskonnon suhde on hyvin kieroutunut, mainitsin siitä joskus aiemminkin, mutta sitten uskontunnustusten ja vastaavien aikana alkaa pohtia vain, että onko se sopivaa toistaa tätä, jos ei itsekään oikein tiedä mihin uskoo, ja sitten päädyn olemaan hiljaa. En halua vaikuttaa jotenkin vakuuttuneelta sieluni tilasta, kun en sitä ole. Sinänsä kummallista kuitenkin, sillä yleensä viihdyn kirkoissa muuten. En sellaisissa pienissä kappeleissa, vaan isoissa kirkoissa, sellaisessa kuin esimerkiksi kotikuntani kesäkirkko tai tämäkin, jossa nyt olin. Viime kesän konserteissa sain käytännössä soittaa siellä kesäkirkossa harjoitellessani yksin jonkin aikaa, ja silloin kun en soittanut, kiipesin parvelle tai kävelin keskelle lattiaa ja vain katselin ympärilleni. Se veti aika hiljaiseksi ja oli todella hienoa kokea.