Tein ennätyksen ruotsin lukemisessa - nelisenkymmentä sivua Dödsrelikernaa, ei sillä että olisin jokaisen sanan ymmärtänyt, mutta mitä väliä sillä on, ei se taida olla edes niin tuskallista kuin Sormusten herran lukeminen ensimmäistä kertaa englanniksi. Tosin olenhan minä jo melkein kuusi vuotta vanhempikin. (Ja onpas siitäkin vähän aikaa, minusta kun tuntuu nykyään, että olen osannut englantia koko ikäni.) Ja jostain syystä oli paras matematiikan (kaksois)tunti aikoihin "täällä haisee porkkanalta" "ei tää kyllä mikään porkkanan haju ole", ehkä se johtui siitä rentoudesta tai siitä että istuin eri nurkassa, eri ihmisten "seurassa" kuin yleensä, varmaan siitä että oli kurssin viimeiset tunnit. En tiedä, mutta tämä on kyllä omituisin suoritus mitä minä olen koskaan nähnyt ja sitten KooKoo ilmestyi luokkaan ja käski kokeilla koneiden akkujen käyttöaikaa ja sitten ne yrittivät yhdistää laskimia kun taito loppuu otetaan voimat käyttöön (vasara=hienosäätöleka) ja opettaja askarteli loput tunnista jotakin mielenkiintoista fysiikan demovälinettä ja selitti kuinka mielenkiintoista on katsoa taitoluistelua ja miettiä pyörimismomentteja. Puhuttiin sorsan lennon suuntavektoreista ja tuolilla pyörimisestä ja MAA11:sta ja tehtäväsarjoista yleensä, en halua lopettaa lukiota näillä näkymin ikinä.

Jalkaan sattuu ikävästi, siinä on jotain epämääräistä vialla mutta silti pitäisi kestää lattialle polvistumista ja ommella vielä sitä pukua, enkä ole kyllä eläessäni rypyttänyt yhtään mitään. Mutta äiti selitti periaatteen ja ehkä siitä voi vielä jotain tullakin.

Kuvittelenko, vai onko tämä viikko ollut parempi kuin monet aikaisemmat muutamista vastoinkäymisistä huolimatta? Akkukin on kestänyt kohta puolitoista tuntia.