Keksin viimein kenestä teen elämäkerran, eikä extended essaykaan pelota läheskään niin paljon kuin puheen kirjoittaminen vaikka tällä kertaa se olisi vain kirjoittaminen. Yritän googlettaa animea laihoin tuloksin, Haru olisi korvaamaton apu juuri nyt, mutta kun ei niin ei. Päivä oli kaikessa turhuudessaankin hauska, ensin istuttiin kaksi tuntia matikanluokassa ja naurettiin kun neiti M:n laskin ei toiminut kuten meidän muiden ja opiskeltiin raja-arvoja. Auditoriossa pelattiin hauskaa pingviinipeliä ja sitten istuttiin kaksi tuntia liikuntasalin lattialla lähinnä puhumassa joulunäytelmästä. Enää ei tarvitse tuntea itseään huonoksi ihmiseksi koska ennen joulua ei tarvitse ehtiä mitään, paitsi tietysti joulu, mutta sitä ei lasketakaan. Ehkä kestän vielä huomiseen tarkistaa joko olen saanut palkkani, kävin tänään nolaamassa itseni pankissa, mutta onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä. Kai se on ihmismäistä.

Sitten menen katsomaan Vikatikkiä jos pingviineiltäni ehdin. Mutta kukaan ei osaa kirjoittaa minun nimeäni oikein, eivät kaikki ehkä voikaan olla yhtä tarkkoja kuin minä, mutta jotenkin huonosta itsetunnosta se tuntuu siltä, että kukaan ei edes välitä yrittää, että minä oikeasti olen universaalisti syrjitty otus. Ja kärsin loputtomasta maailma-pyörii-minun-ympärilläni -kompleksista. Pah.