Istun jälleen filosofian tunnilla, ja porukka miettii, kannattaisiko ruveta opettajaksi vai ei. Minä tiedän ettei minusta siihen olisi, unelmatyöni olisi jotain yksinäistä ja mielenkiintoista; vaihtelevaa mutta ei liian vastuullista. En minä vastuuta kai pelkää, mutten halua sitä liikaa. Säveltäminen voisi olla mielenkiintoista, mutta en ole niin luova. Minusta tulee tutkija. Mutta ei opettajaa, ei, en halua tuhlata päiviäni yrittämällä selittää päivästä toiseen samoja perusasioita kiukutteleville oppilaille, minun temperamentillani ei opettamisesta tulisi mitään.

Enkä halua kuunnella luentoa Sokrateesta, ei kiinnosta kiinnosta kiinnosta! Sen sijaan haluan - jos en lukea niin ainakin ajatella - 'Janea'. Valvoin eilen puoli kahteen kun en yksinkertaisesti enää pystynyt lopettamaan kun kirja oli jo lähes päätöksessään. Mutta luulitteko, että lopetin? Ei, minä aloitin uudestaan! En alusta, en luultavasti kestäisi lukea Gatesheadin ja Lowoodin jaksoa heti uudelleen, mutta aloitin silti, jos sallitte ilmauksen minulle, minulla on tapana luettuani kirja lukea lempikohtauksiani uudelleen, ja tässä niitä on paljon. Aloittanen kohta yksityiskohtaisemman sepustuksen aiheesta (tai sitten en, älä lupaa mitään minkä voit joutua rikkomaan!), mutta en pysty myöskään lupaamaan, että jättäisin aiheen sikseen. Ehkä unohdan koko kirjan vuodeksi tai pariksi, mutta sitten kun palaan sen pariin, innostun luultavasti yhtä lailla.