Olenpa minäkin tyhmä, olisin saanut kyydin kouluun yhdeltätoista, mutta lähdin jo yhdeksään ja menin vapaaehtoisesti! musiikin tunnille. Oli puhetta ja harjoittelua ylioppilas-/kevätjuhlia varten. Minä sanoin, että en halua aina laulaa kuorossa, ja sitten esitin, että voisin opetella soittamaan viulua uudelleen yhtä kappaletta varten. Nyt pitäisi uskaltautua soittamaan entiselle ala-asteen opettajalle (mikä on vaikeampaa kuin uskoisi, koska pelkää kaikkia sosiaalisia tilanteita, ja puhelimen käyttö on ehkä vielä vaikeampaa kuin nenäkkäin puhuminen).

Viulua soitin sen kaksi vuotta, ja sen jälkeen olen pitänyt taukoa kohta kolme vuotta - katsotaan, millaiseen terään itseni parissa viikossa saisin. Edelleen silloin tällöin haluaisin kokeilla viulua, mutta itsellä sellaista ei ole, ja soittamisen lopetin, kun en enää jaksanut soittaa kansanmusiikkia. Jos olisi säestystaitoisia ihmisiä kotiväessä tai kavereissa, niin olisi voinut harjoitella enemmänkin, mutta kotona ei silloin ennenkään tullut juuri lainkaan harjoiteltua.

Sitten pohdittiin Haru-chanin kanssa, että mitä me siellä juhlassa kahdestaan esittäisimme, ja päädyimme Annie Lennoxin Into The Westiin. Se on niin kaunis kappale. Sitten tulimme äidinkielen tunnille, ja sain kuulla saaneeni novellianalyysista kiitettävän arvosanaksi.

What can you see on the horizon
Why do the white gulls call
Across the sea a pale moon rises
The ships have come to carry you home

And all will turn to silver glass
Lights on the water
Grey ships pass
Into the West