Olin eilen illalla Sanan ja sävelen illassa laulamassa, ja onnistuin ilmeisesti saamaan itseni kuuluville ihan omin voimin, vaikka eihän se edes ollut iso tila. Lauloin Memoryn ja Into the Westin ja vakuuttelin itselleni, ettei niiden kappaleiden ollut pakko mitään uskonnollisia olla. Ihana entinen ala-asteenopettajakin kehui kuitenkin jälkeenpäin, joten tuskin sillä mitään merkitystä oli.

Tänään minä keksin uuden kauniin nimen ja tein yhden vanhan fysiikan yo-tehtävän taululle ja sain kolmannentoista merkintäni, eikä hyvin mene, koska niillä kahdella on jo viisitoista. Ja siellä jos missä tuntuu siltä, että minäkin kuulun tähän luokkaan, myönnettiin matikanopettajalle tyrivämme fysiikassa jos ei yritä ei voi myöskään tyriä ja on ihan kamalaa kun kolmannessa ja neljännessä jaksossa ei olekaan fysiikkaa. Ei ole ehkä tervettä kun alkaa addiktoitua kouluaineeseen, enkä tiedä onko se itse aine, jonka pitäisi kuitenkin olla tulevaisuus vai se tunnelma vai miksi sitä sanoisi.

Pidin tänään puheen, ja sain positiivista palautetta jo aihevalinnan rohkeudesta, ja päivä päivältä ehkä taas uskaltaa olla enemmän oma itsensä eikä pelkää leimaantuvansa niin paljon. Miten moneen kertaan aion vielä ihmetellä sitä, että lopulta kymmenen ihmisen ryhmä on paljon kivempi kuin kahdenkymmenen, ja kaikki meidän tunnit ovat nyt sellaisia. Päätin vaihtaa vielä yksien kurssien paikat tulevaisuudessa, ja olen epälojaali ja ilkeä ystävilleni, mutta siellä on helpompaa.

Herra Seurakoira ja Tipi kuuntelivat bussissa musiikkia ja hra Seurakoira kysyi minulta, että enkö tunnista kappaletta, ja minä ihmettelin että pitäisikö tunnistaa. Sitten se käänsi koneen näyttöä niin, että näin DPP:n kannen ja haukuin sen warettajaksi, koska minulla on loistava itsehillintä odottaa vielä ensi viikkoon kuuntelematta ylimääräistä. Käsitykseni mukaan sen pitäisi keskiviikkona tulla, ja siitä koeviikosta ei sitten tule kyllä yhtään mitään. Huoh - filosofian lukeminen pitäisi jo aloittaa, mutta minä pelaan Wesnothia aamuyhteen ihan hyvillä mielin ja sitten vielä ehkä pari erää pasianssia ja silloin tuntuu jo pahalta, mutta silmiä on mahdotonta sulkea ihan vielä.

Miksi on niin järjettömän helppoa jaaritella blogitekstejä, mutta sitten kun haluaisi kirjoittaa jotain muuta, alkaa järjetön pasianssirumba?

Ja kuulemma "koulu" meinasi palaa eilen *wirn*. Herra OKo oli kuulemma sammuttanut palonalun (kahvinkeitin), ja me totesimme sille Harun kanssa suunnilleen vastakkaiset kommentit - Haru jotain myönteistä, minun kommenttini oli luokkaa sinä senkin.