Tuskin mä olen rikki / jos kutsun sitä kauneudeksi

Syksy näyttää aurinkoaan, ja minun tekotaiteellinen tuuleni haihtui jos ei yöunien niin sitten kirjoittamisen myötä - naputin tänään reilut tuhat sanaa, ja aloin pelätä NaNon puolesta (mutta sitä varten on tämä niin en viitsi täällä angstata). Mutta eilen illalla tai tänään aamulla se oli paremminkin vallassa ja kirjoitin päiväkirjaan pitkiä lauseita kiihkeällä tempolla, ja kirjoitin mä, mitä en tee melkein koskaan, ja halusin elää.

Ja sitten tänään kuuntelin Top40-listaa kirjoittaessani, ja Tuomas Holopainen sanoi, että olisi halunnut kirjoittaa Walking in the Airin itse, ja sitten siinä soitettiin se alkuperäisversio jossa laulaa poikasopraano, ja minulle tuli mieleen, että minulla on yksi kaveri, joka hiljattain tunnusti, ettei ole koskaan nähnyt Lumiukkoa. Minua kauhistutti se kovasti, miten joku yleensä voi elää jos ei ole nähnyt sitä - minun jouluni ainakin menisi pilalle jos Lumiukko jäisi näkemättä, ja se itkettää joka vuosi yhtä paljon.

Outoa.