Ikkunalaudoilla istuminen on jotain harvinaisen hienoa, ja luokassakin voi nykyään olla melkein kuin kotonaan - istua ikkunalla eikä sinne edes ahdistu. Hassua. Olen ihmetellyt jo aiemmin sitä, miten hyvä luokkahenki meillä on, vaikka tavallaan sitä voisi huonoksikin kutsua. Nykyään vaan voi heittää läppää muidenkin kuin oman porukan kanssa, ja luultavasti ryhmästäni suurin osa tietää minunkin olevan olemassa.

Tänään naurettiin englanninopettajalle, kun se sekoili omiaan, ja tapeltiin kasvissyönti/lihansyönti -asiasta. Hävittäjä lensi yli ja epäselväksi jäi, oliko se Hornet vai Hawk. Luovuin viimein filosofian muistiinpanojen kirjoittamisesta, kun niiden järjettömyys näyttäytyi taas kaikessa suuruudessaan. Luultavasti taas putoan kärryiltä, mutta ei se mitään, sillä sain ne kaksi sisarusta piirrettyä, melkein vahingossa. Viihdyn aina paremmin matikassa ja fysiikassa, ja koska osasin kemian tehtävät, voisin viihtyä sielläkin.

Huomenna alkavat jälleen pianotuntini, ja nyt minä osaan soittaa The Last Song I'm Wasting On Youn pianolla ja jopa kitaralla. Äidinkielen essee sai lisäaikaa huomiseen, ja ehkä saan sen vielä tänä iltana valmiiksi. Tykkään taas elää, kun lauloin äsken tunnin verran Nightwishiä. En ole kuunnellut Wishmaster-levyä kokonaisuudessaan pitkään pitkään aikaan, ja olin unohtanut ihan kauheasti, mutta sehän on vain ihanaa. Wishmaster on selkeä syksylevyni - ainakin yksi niistä. Sain sen kolme vuotta sitten syksyllä, ja minulla oli se mukana tuoreena Jyväskylän retkellä, kun istuin linja-autossa yksin, söin suklaata enkä osannut sanoja. Mutta se oli jo silloin lumoavaa, ja niin se oli nytkin.