Istun liian pitkään koneella parin päivän tauon jälkeen, vaikka pitäisi mennä nukkumaan että vielä huomenna jaksaisi herätä töihin. Vielä huomenna ja sitten vielä viikonloppuna ja sitten ei koskaan enää. Tai ehkä joskus. Enkä siltikään löydä ohjeita piirakoihin, enkä kuule asioita joita haluan kuulla, tai edes niiden vastakohtia. Kaikki ehtii aina muuttua kun itse on pois, se pelottaa, pitäisi jatkuvasti olla hereillä ja silloin kun on, ei tapahdu mitään.

Luen taas Strangea & Norrellia. Olen lukenut sen kertaalleen läpi, mutta toinen kerta on ollut ehkä hitainta lukemistani ikinä - aloitin viime kesänä ja olen ehkä kolmanneksen lukenut. Ja tapan museolla aikaa lukemalla kaunista englantia ääneen ja yritän itsekin saada siitä kaunista, vaikkei se ehkä onnistu, koska välillä olen syntynyt väärään kieleen. Mutta vaikka kuinka toivoo, Amaranth ei tule radiosta, ja sen sijaan sitä osuu kuulemaan, kun joku aikuinen mies tutustuu viulunsoiton alkeisiin, ja voi hymähtää, että ei se minulla ehkä noin vaikeaa ollut ja alkaa taas kaivata sitä. En ole soittanut pianoakaan oikeasti moneen päivään - erikoisesti pitkien kynsien ansiosta Vallankumousetydikin on levännyt jo pari viikkoa melkolailla koskematta. Sen pitäisi tehdä hyvää.

Kontulaiset miittasivat tänä viikonloppuna, enkä minä päässyt sinne, ja vaikka ajattelen, että ehkä ensi vuonna tai seuraavana, iskee jälkitunnelmia lukiessa pieni ahdistus - en minä sittenkään uskalla. Tänäkin vuonna moni uusi sanoi, ettei se ollut kauheaa, mutta minä tunnen aina olevani jotenkin 'erikoistapaus', aina on oltava se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Eikä minulle ehkä olisi niinkään vaikeaa puhua muiden kanssa, vaikeampaa on tulla nimimerkin suojista pois, tässä minä nyt olen. Juttelinhan minä siellä jonotuksessakin muiden kanssa, mutta en loppujen lopuksi kuitenkaan saanut sanotuksi, että minä olen se Steelsheen Vuotiksesta, moi.

Olen huomannut tulleeni jälleen kesän mittaan luontevammaksi oppaaksi. Tiedän enemmän, osaan kertoa enemmän, mutta yhä edelleen jos monta porukkaa tulee melkein samaan aikaan, en osaa kuin rahastaa ja seisoa tyhmänä keskellä pihaa, kun en tiedä kuka haluaisi opastusta ja kuka pärjäisi yksinkin. Pitäisi saada joku jonosysteemi, yksi ryhmä kerrallaan. Ja kun juuri on alkanut kunnolla sujua, se taas jo loppuu. 23+3 oli päiviä, nyt on enää kolme jäljellä.