Jos eilisen päivän kappale oli Turusta, oli tämänpäiväinen sitten While Your Lips Are Still Red. On se kaunis. Nyt voisin nukkua, mutta ei. Ikäänkuin se ei riittäisi, että tänään olen koulusta neljältä tultuani tehnyt matikanläksyt, siivonnut huoneeni, katsonut Sydämen asialla ja Housen ja yrittänyt fysiikanläksyjä, pitäisi huomiseksi osata suunnilleen maailman kaikki maat. Ensi torstai ei kuulosta paljon helpommalta – seuraavana päivänä pitäisi pitää koulussa puhe ja torstai-iltana pitäisi mennä esiintymään. En vieläkään tiedä mitä esittää, koska en haluaisi laulaa mitään uskonnollista, mutta en toisaalta tiedä, kuinka maalliseksi uskallan heittäytyä. Ei pitäisi luvata.

Kiss while your lips are still red / while he's still silent

Yhdeksästä fysiikantehtävästä osasin ehkä kaksi, ja se kieltämättä syö itsetuntoahan, onhan minun tulevaisuuteni mahdollisesti kiinni siitä osaanko fysiikkaa. Toiset valittivat voimavektoritehtävistä, mutta minulta menevät värähdysliikkeet aivan yli, koska en vain pysty hahmottamaan niitä asioita, eikä kirjakaan halua olla erityisen avulias. En näköjään osaa laskea edes jousivakiota selvästä kaavasta, vaikka kakkoskurssin kirjassa oli melkein samanlainen esimerkki ja kopioin siitä. Ja jonkun yo-kysymyksen olin ymmärtävinäni, eikä se vaikuttanut edes vaikealta, mutta sekään ei mennyt läheskään.

Alan kai taas vajota, kun olkavarsi vihoittelee ja ahdistun kaikesta mahdollisesta. Seisoskelimme tänään linja-auton luona, ja joku ukkeli tuli kysymään, minne se auto menee, ja sitten se vain jäi siihen juttelemaan. Se puhui Harun kanssa säästä ja talvesta, ihan perus small talkia, mutta minä en sanonut mitään ja olisin perääntynyt kymmenen metriä jos vain olisin kehdannut. En minä tiedä mistä se johtuu, ei se ollut ujoutta tai sellaista, mutta olisin vain halunnut poispoispois. Minulle ei kai kannata tulla juttelemaan, eikä kannatakaan jos on tuikituntematon.

Housekin jotenkin latistui heti alkuunsa, koska tunnusmusiikki oli erilainen, eikä oikeastaan musiikiksi sanottavissa. Olin niin koukussa siihen entiseen, se oli aina sellainen pää-taaksepäin-ja-silmät-sekunniksi-kiinni kun se alkoi. Onneksi sitä on jossain nauhalla ja osaan soittaa sen ;) Muuten se oli kyllä ihan taattua Housea. Paitsi että Hugh Laurien ääni jotenkin ärsytti. Hei – minunhan piti tykätä siitä! Ja huomasin unohtaneeni Wilsonin olemassaolon kokonaan, mikä on outoa, sillä sehän on niin ihq ^^

Joo, huomenna pidetään kirjapiiri, ja minä luen toki Janea nyt kun sen kerta omistan.

Eiliseen.

Put all your angels on the edge