Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
nbsp;
there's a drumming noise inside my head
23.09.2009 - 21:42

Ruokahan on ihan kummallista - söin tänään koululla jotain kalaa joka oli ihan hyvää mutta aika tylsää, toisaalta söin eilen koululla jotain kalaa joka oli niin järkyttävän mausteista että oli pakko jättää osa syömättä. Sitten tosin kotona alkoi tehdä mieli ruokaa ja keitin paketillisen nuudeleita ja niistä nyt vasta mausteisia tulikin, öh pidän kyllä maustetusta ruuasta mutta en ihan hirveän polttavasta. Ja tänään olin Helillä opettamassa matikkaa (omg haluan matikanopettajaksi vaikka haluankin opiskella fysiikkaa!) ja se kysyi että haluanko jotain ruokaa, sanoin kyllä kiitos ja se laittoi jotain valmiita pinaattilettuja jotka olivat oikeasti aivan mielettömän hyviä vaikka kuvittelin etten kyllä ikimaailmassa opi tykkäämään pinaattiletuista. Jännää. Niitä ostan kyllä itsellenikin, tosin tällä kauppareissulla ostin kanasuikaleita, olisin halunnut sinihomejuustomarinoituja mutten löytänyt joten ostin niitä tavallisia hunajaisia.

Ja pointtia ei kai kauheasti ollut, paitsi että syöminen nyt on kivaa :D

Höntti kirjoitti 11.10.2009 - 23:23
Siljaaaaaaaaaah... ;D <3
S kirjoitti 12.10.2009 - 21:29
mitäääääääh ;D

ahihi <3
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

the stars, the moon, they have all been blown out
you left me in the dark

Kommentointi tervetullutta.

Kirjoittamisesta. Ehkä. Harvoin.

Viime viikon kuunnelluimmat

Sivupohjani
Tiian

Foorumini

Vihreä Lohikäärme
Risingshadow
Vuotis

Kirjoita kanssamme

**
2007 winner**
**2008 winner**


**2008 winner**

Päivän piristää
xkcd

Sanoja ja paljon enemmän

J.R.R. Tolkien
J.K. Rowling
Terry Pratchett
Ursula LeGuin
Stephenie Meyer
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
Susanna Clarke: Jonathan Strange & Mr Norrell
Charlotte Brontë: Jane Eyre

Tällä hetkellä kesken
Neil Gaiman: Neverwhere
Ian McEwan: Atonement

Lukupäiväkirja

Tiedä
Talvi
Soinnut
Kuu
House
Tunnelma
Pratchett
Fysiikka
Kieroilu
Merton
Musta
Skottiaksentti
Sumu
Flyygelit
Nightwish
Kirjallisuusromantikkous
Mac
Sokeri
Traagisuus
Sarkasmi
Klassinen laulu
Lupin
Nauraminen
Irlanti
Syksy
Hämärä
Vilkuilu
Kissat
Montgomeryä kesäöinä
Arvoitus
Ilma
Kirjeet
Hopea
Tolkien
Rochester
Sade
Sir Humphrey
Housismi
"You always trust me. It's a big mistake."

Humphrey...ismi
"It takes time to do things now."
* * * * *
"How art thou out of breath, when thou hast breath to say to me that thou art out of breath?"
-Shakespeare

Tyttö sai kukkia ^^

(Kiitokset Hiekkakivelle & Georgialle)



(Geeltä, thanks)


"You're not a monster, you're not a monster..."
270208 -->
Hit Counter
Hit Counter
but give me love over, love over, love over this